Laulaminen on suosittu harrastus – kukapa meistä ei laulaisi silloin tällöin joko yksin suihkussa, perheen kesken kotona tai ystävien kanssa iltaa viettäessä?
Kun alkaa laulaa aktiivisemmin, tulee ennemmin tai myöhemmin pohdittua omaa ääntä. Aloitteleva laulaja saattaa esimerkiksi miettiä, mihin oma ääni sopii parhaiten ja mihin omalla äänellä ylipäätään pystyy. Toisin sanoen laulaja miettii, mikä hänen äänialansa on.
Tämänkertaisessa artikkelissamme keskitymme enemmän matalalla äänellä laulamiseen eli miesten äänialoihin. Annamme myös vinkkejä siitä, kuinka omaa ääntä voi harjoittaa oman lauluopettajan kanssa. Tervetuloa mukaan!
Löydä itsellesi sopivat laulutunnit Superprofista!
Miesten äänialat
Laulajia voidaan luokitella monin eri tavoin, mutta perinteinen tapa jaotteluun perustuu äänialoihin. Ääniala tarkoittaa yksinkertaistettuna niitä sävelkorkeuksia, jotka ihminen pystyy tuottamaan.
Ihmisten äänityypit on perinteisesti jaoteltu näin:
- sopraano (korkein)
- mezzosopraano
- kontra-altto
- altto
- tenori
- baritoni
- basso (matalin)
Kuten tiedämme, miesten ja naisten äänet ovat yleensä erilaisia – nuorten poikien ja tyttöjen äänet kuulostavat hyvinkin samanlaisilta, mutta murrosiän muutosten jälkeen miehen ääni on tyypillisesti naisen ääntä matalampi. Yllä olevassa listassa neljä ensimmäistä on tyypillisesti naisten ääniä, kun taas kolme alinta miesääniä.

Matalin äänistä on basso, jota kuvaillaan sijaitsevaksi välillä E2–E4. Tällainen matala, raskas ja tumma ääni on sangen harvinainen, ja valtaosalla miehistä lauluääni onkin korkeampi.
Bassoa korkeampi on baritoni (A2-A4). Näiden kahden välillä voidaan sijoittaa myös bassobaritoni, joka pystyy laulamaan korkeammalla kuin varsinainen basso. Baritonia voidaan luonnehtia keskikorkeaksi miesääneksi, ja se lienee yleisin miesten ääniala.
Baritonia korkeampi puolestaan on tenori (C3–C5). Jos mietit, miltä tenori kuulostaa, etsi jokin Luciano Pavarottin laulama teos ja ihastele hänen lauluaan! Tenori on korkea miesääni, ja varsin yleinen.
Melkein kaikki mieslaulajat ovat joko bassoja, baritoneja tai tenoreja. Näitä korkeammat miesäänet ovat harvinaisia. Tenoria korkeammaksi sijoitetaan kontratenori, jonka ääni vastaa jo naisääniä. Sopraanoa vastaavaa mieslaulajaa puolestaan kutsutaan nimellä sopranista.
Äänialoista ja -tyypeistä puhuttaessa usein tulee myös vastaan käsite tessitura. Laulamisessa sillä tarkoitetaan eräänlaista oman äänen vahvuus- tai mukavuusaluetta. Tämän voidaan siis ajatella olevan alue, jolla oma ääni on omimmillaan – alueen äärilaitoja lähestyttäessä laulaminen puolestaan muuttuu työläämmäksi. Eri äänityyppien laulajat voivat hyvinkin pystyä laulamaan osittain samoja säveliä, mutta heidän eronsa piilee siinä, että heidän vahvuutensa ovat eri alueilla.
Etsi itsellesi laulutunnit Helsinki!

Löydä oma äänialasi
Jos lähistöllä on piano tai vaikkapa tietokone, voit yrittää kartoittaa omaa äänialaasi. Omaa äänialaa voi hahmottaa soittamalla eri nuotteja ja kokeilemalla, kuinka matalia tai korkeita nuotteja pystyy laulamaan – raja tulee ennen pitkää vastaan kummassakin päässä. Esimerkiksi netissä on saatavilla opetusvideoita ja oppaita tähän liittyen, ja niitä voi käyttää apuna.
Oman äänialan ja tessituran tunteminen auttaa hahmottamaan, missä oma ääni on parhaimmillaan ja toisaalta missä se ei ole vahvimmillaan. Tätä kautta voi siis saada vinkkejä siitä, millainen musiikki ja millaiset kappaleet voisivat erityisesti sopia omalle äänelle.
Klassisessa musiikissa äänialojen luokittelut ovat tärkeitä roolituksen ja laulettavan teoksen kannalta. Jos tulevaisuuden tavoitteenasi on olla ooppera- tai kuorolaulaja, on oma ääniala ja -tyyppi ratkaisevassa osassa. Ei kuitenkaan kannata missään nimessä ajatella, että oma äänityyppi on lopullinen tuomio, joka automaattisesti määrittelee tulevaisuuden!
Tietynlaisessa musiikissa jaottelu on tärkeää, mutta esimerkiksi pop-musiikissa, jota suurin osa laulajista laulaa, samanlainen luokittelu ei ole yhtä tärkeää. Monissa tapauksissa äänityyppeihin jaottelu ei ole tarpeellista. Kappaleista voi aina tehdä omannäköisiä versioita ja niitä voi laulaa omalla tavallaan! Ei siis kannata antaa äänityyppien liikaa rajoittaa itseään. Älä siis hylkää jotakin kappaletta vain siksi, että se ei niin sanotusti kuulu äänityypillesi!

Yleisesti ottaenkin kannattaa suhtautua laulamiseen avoimin mielin, eikä turhaan sulkea pois mahdollisuuksia. Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen ääni, josta kannattaa pyrkiä etsimään omia vahvuuksia. Joillakin esimerkiksi saattaa olla käsitys, että miehen lauluäänen tulee olla matala ja voimakas, ja että tähän täytyy pyrkiä. Asia ei kuitenkaan ole ollenkaan näin: miesääniä voi olla monia erilaisia matalasta korkeaan ja kirkkaasta raskaaseen, ja jokainen laulaa omilla vahvuuksillaan.
Lisäksi on hyvä muistaa, että laulaminen on harjoiteltava taito. Paljon luonnollisesti riippuu omista henkilökohtaisista ominaisuuksista, mutta suuri merkitys myös on laulutaidolla ja -tekniikalla. Tyypillistä on, että aloittelevan laulajan ääniala on kapeampi kuin kokeneen laulajan. Omaa äänialaa on mahdollista kasvattaa harjoittelemalla laulutekniikkaa!
Opetusvideoilla ja oppikirjoilla voi päästä hyvinkin alkuun, mutta todennäköistä on, että harjoitteluun kaipaa ennemmin tai myöhemmin apua. Tukea voi kaivata esimerkiksi oman äänialan hahmottamisessa ja kehittämisessä. Tässä vaiheessa yksityiset laulutunnit tulevat kyseeseen!
Olisiko laulutunnit Joensuu sinulle sopiva vaihtoehto?
Yksityiset laulutunnit avuksi
Jos laulukärpänen on toden teolla puraissut ja haluaa oppia laulamaan mahdollisimman hyvin, on yksityinen laulunopetus erittäin varteenotettava vaihtoehto. Yksityiset laulutunnit ovat harkinnan arvoisia siksi, että asiantuntevan lauluopettajan avustuksella voidaan jo varhaisessa vaiheessa keskittyä hyvään tekniikkaan, joka on laulajan äänen kannalta erittäin tärkeää – tekniikan ollessa kunnossa on laulaminen helpompaa ja edistyminen nopeampaa!
Itsenäiseen harjoitteluun on nykyään saatavilla runsaasti hyvää materiaalia, mutta osaavaa ulkopuolista korvaparia on käytännössä mahdotonta korvata. Asiantuntevan lauluopettajan avulla voidaan varmistaa, että niin teoreettiset kuin käytännönkin laulutekniikkaan liittyvät asiat opitaan alusta alkaen oikein. Oikenlainen tekniikka ei vain auta edistymään nopeammin, vaan myös auttaa välttämään vääränlaisesta rasituksesta aiheutuvia vaivoja.

Perinteisellä yksityistunnilla on yksi oppilas ja opettaja, ja oppilas saa näin opettajan täyden huomion. Tällaiset laulun yksityistunnit ovat hintavin tapa oppia laulamista, mutta vastineena saa juuri itseä varten suunniteltua yksilöllistä opetusta.
Perinteisten tuntien ohella nykyään on saatavilla myös laulutunteja etäyhteydellä. Ne ovat kätevä tapa oppia laulamaan, vaikkakaan niillä ei täysin pysty korvaamaan kasvokkain opetusta. Joihinkin, ehkä hieman teoreettisempiin, asiakokonaisuuksiin ne kuitenkin sopivat mallikkaasti, ja etätunnit ovat myös yleensä edullisin vaihtoehto: ylimääräisiä kuluja ei synny matkustamisesta tai tilan vuokraamisesta.
Jos haluaa säästää kuluissa ja jos lähipiirissä on useampi lauluharjoittelusta innostunut, kannattaa opettajilta tiedustella pari- ja ryhmätuntien mahdollisuudesta. Kun tunnilla on useampi osallistuja, on oppilaskohtainen hinta usein pienempi. Miinuspuolena toki on, että ryhmässä opettajan huomio jakaantuu, eikä henkilökohtaista ohjausta ole välttämättä mahdollista saada yhtä paljon kuin tavallisella yksityistunnilla.
Kun hakusessa on yksityinen lauluopettaja, ota suunnaksi Superprof – se on opettajat ja laulamisen oppimisesta kiinnostuneet oppilaat yhdistävä alusta. Superprofista löytää sekä kasvokkain että etänä opettavia opettajia, ja jokaisella opettajalla on oma profiilisivu, jolla pääsee tutustumaan opettajan koulutukseen, kokemukseen, opetusmenetelmiin, erityisosaamiseen ja tietysti myös hinnastoon.
Laulaminen on hieno harrastus ja keino käsitellä niin surun kuin ilonkin tunteita – aivan sukupuolesta riippumatta. Oma lauluääni kehittyy vain harjoittelemalla, joten jos haluat kehittyä laulajana, ota siis suunnaksi Superprof ja löydä juuri sinulle sopiva opettaja! Kannattaa huomata, että moni alustan opettaja tarjoaa ensimmäisen tunnin ilmaiseksi – tässä tarjous, johon kannattaa tarttua!