Vinkkejä perhosuinnin tekniikkaan

Mikään uintityyli ei ole yhtä näyttävä tai uhkaava kuin perhosuinti. Laajat käsivedot, aaltoilevat delfiinitpotkut ja yleinen räjähtävyys muistuttavat pikemminkin luonnonoikkua kuin tavan uimaria!

Perhosuinti vaatiikin voimaa, koordinaatiota ja rytmitajua. Se voi tuntua aloittelijoille ylivoimaiselta, ja monet oppivat sen uintityyleistä viimeisenä – jos koskaan. Perhosuinti ei ole kuitenkaan millään mittarilla mahdotonta, ja pureudumme tässä artikkelissa sen tekniikkaan ja yleisimpiin virheisiin.

Haluaisitko antaa yksityisopetusta?

Liity mukaan Superprof-yhteisöön ja jaa tietosi satojen uteliaiden ja motivoituneiden oppilaiden kanssa

Luo opettajan ilmoitus

Perhosuinnin ABC

Perhosuinti kehittyi 1930-luvulla omaksi tyylikseen rintauinnista, ja se keräsi nopeudellaan ja outoudellaan nopeasti faneja. Toisin kuin vapaa- tai selkäuinti, perhonen nojaa synkronoituihin liikkeisiin: molemmat kädet liikkuvat samaan aikaan ja jalat potkivat yhdessä ns. delfiinipotkua.

Perhosuinti vaatii ensisilmäyksellä paljon voimaa, mutta käytännössä kaikki lähtee rytmistä. Jokaisella vetosyklillä on virtaava tahti: potku, veto, potku, palautus, liuku. Voima syntyy koko kehon koordinoiduista liikkeistä, ei vain käsistä tai jaloista.

Aaltomainen liike lähtee rintakehästä ja kulkee lantion kautta jalkoihin. Liikkeen aikana vartalo nousee ja laskee, mikä tarkoittaa (rintauinnin tapaan) sitä, että voimantuotto ei ole tasaista: vauhti hidastuu hengityksen aikana ja kiihtyy sitä seuraavan vedon ja potkun myötä.

Vartalon asento

Perhosuinnissa vartalon tulisi pysyä mahdollisimman lähellä veden pintaa ja tehdä aaltomaista liikettä päästä varpaisiin. Vetosykli koostuu

• vedosta
• palautuksesta
• kahdesta potkusta.

Vedon alussa rintakehä painuu hieman alaspäin lantion pysyessä korkealla. Kun kädet pyyhkäisevät taaksepäin ja valmistautuvat palautukseen, pää ja hartiat nousevat hengitystä varten, jolloin lantio laskee hieman. Tämän jälkeen ylävartalo laskee liukuun ja sykli alkaa alusta.

Perhosuinnin juju onkin siitä, ettei aaltoliike ole liian suurta. Kuten muissa uimatyyleissä, uinti on tehokkaimmillaan silloin, kun keho on virtaviivaisessa asennossa. Mitä korkeammat nostot, sitä enemmän vastusta ja sitä enemmän energiaa kuluu.

Löydä juuri itsellesi sopiva uimaopettaja Superprofilta.

Haluaisitko antaa yksityisopetusta?

Liity mukaan Superprof-yhteisöön ja jaa tietosi satojen uteliaiden ja motivoituneiden oppilaiden kanssa

Luo opettajan ilmoitus

Potkutekniikka

Perhosen vetosykli koostuu siis vedosta, palautuksesta ja kahdesta potkusta. Ensimmäinen potku tehdään vedon alkaessa (käsien osuessa veteen) ja toinen vedon lopputyönnön aikana (käsien osoittaessa taakse). Potkut ovat keskenään hieman erilaiset, mikä hahmottuu parhaiten videolla:

Mitä tulee yleisohjeisiin, potkun voima ei lähde polvesta vaan lantiosta. Jalat pysyvät lähellä toisiaan ja nilkat rentoina. Potkuun saa lisätehoa, jos jalkaterät osoittavat hieman sisäänpäin. Lantiosta lähtevä potkuliike on piiskamainen muttei kuitenkaan räiskyvä, sillä isot potkut hidastavat vauhtia.

Perhosuinnin veto

Perhosuinnin veto on samankaltainen kuin vapaauinnissa eli kroolissa – kädet eivät vain liiku vuorotellen vaan samaan aikaan. Koska kädet liikkuvat samaan tahtiin, vedossa ei ole kroolista tuttua vartalon kiertoa.

Perhosuinnin veto alkaa, kun kädet osuvat ojennettuina veteen pään etupuolella. Tavoitteena on kääntää kämmenet ja kyynärvarret mahdollisimman nopeasti taakse. Itse veto on suoraviivainen ja kiihtyvä liike, joka päättyy kehon sivulle.

Jos vauhti on rauhallinen, vedon alussa voi tehdä pienen sivuttaisliikkeen. Tätä voi harjoitella kääntämällä peukalot vedon alussa alaspäin ja alaviistoon ja etsimällä otetta ennen taaksevetoa. Kovissa vauhdeissa ja kilpauinnissa sivuttaisliike tippuu usein pois.

Vetoa seuraa palautusvaihe, mikä on perhosuinnin vaikeimpia puolia, sillä kädet pitäisi saada tuotua samassa tahdissa takaisin veteen. Onnistunut palautus vaatii voimakasta vetoa: kun kädet ohjataan vedon lopussa sivulle, ne heilautuvat lähes itsestään eteen – kunhan käsillä on riittävästi vauhtia ja ne ovat rentoina.

Hengitys

Perhosuinnin hengitys on "sisäänrakennettu" vetosykliin: kun ylävartalo nousee vedon päätteeksi (potkun avustamana), päätä käännetään hieman eteenpäin sisäänhengitystä varten. Ajoitus on osunut kohdalleen, jos pää alkaa laskeutua samalla, kun kädet nousevat palautukseen.

Hengityksen jälkeen katse siirretään takaisin alaspäin, jotta asento on mahdollisimman virtaviivainen. Hengitysvaiheessa pitää välttää erillistä pään nostoa; jos tekniikka on muuten kunnossa, pää nousee rintakehän mukana veden pinnalle. Uloshengitys tehdään vartalon noustessa veteen.

Hengitysrytmi vaihtelee uimarin ja matkan mukaan. 50 metrin matkoilla pyritään hengittämään mahdollisimman vähän, sillä hengitykset tekevät uinnista aaltoilevaa. Huipputasolla 50 metriä menee hengittämättä! Tavan tallaajille ja pidemmille matkoille suositellaan yleensä jokaisella tai joka toisella vedolla hengittämistä.

Jos tämä artikkeli jättää nälkäiseksi, tutustu seuraavaksi selkäuinnin saloihin.

Perhosuinnin yleisimmät virheet

Perhosuinti on tyylinä näyttävä ja voimakas, mutta tekniset haasteet johtavat usein virheisiin, jotka hidastavat uintia ja syövät energiaa. Tässä niistä yleisimpiä:

1. Liian leveä veto

Jos kädet vedetään liian leveälle, veden vastus kasvaa ja vedosta katoaa tehoa. Vedot levenevät usein väsymyksen myötä, koska suorat vedot vaativat enemmän voimaa.

2. Nykivä aaltoliike

Jos vedot, jalat ja vartalo eivät ole synkassa, perhosuinnista katoaa sen tunnusomainen aaltoilevuus. Liikkeestä tulee nykivää, katkonaista ja uuvuttavaa.

3. Polvien liiallinen koukistus

Moni perhosuimari koukistaa polvia liikaa potkun aikana, mikä tekee liikkeestä tehottoman ja lisää vastusta. Jos jalka on koukussa, potkuun on vaikea saada kroppaa mukaan, mikä rikkoo myös aaltoilevan rytmin.

4. Epätasainen tai epätarkka hengitys

Koska perhosuinti perustuu rytmiin, hengityksen tulisi olla säännöllistä. Päätä ennakkoon, kuinka tiheästi hengität ja harjoittele aina samalla rytmillä. Keskity myös siihen, että hengitys tapahtuu oikeaan aikaan.

Perhonen mielletään vaikeaksi uintityyliksi, mutta ulkonäön ei pidä antaa hämätä (liikaa). Vaikka vedot ja potkut vaativat tarkkuutta ja tekniikkaa, kädet ja jalat liikkuvat perhosuinnissa samassa tahdissa, mikä helpottaa ajoituksia. Perhosesta on myös monia hyötyä:

• Se vahvistaa tehokkaasti koko kehoa – erityisesti olkapäitä, selkää, keskivartaloa ja jalkoja.
• Se kehittää liikkuvuutta, rytmitajua ja koordinaatiota.
• Siitä on hyötyä muissa uimatyyleissä. Delfiinipotkusta hyötyy esimerkiksi lähdöissä ja käännöksissä, vedoista puolestaan vapaauinnissa.
• Tekniikan haastavuus koetaan palkitsevaksi.

Perhonen ei siis ole pelkkä näyttävä kilpauintityyli vaan monipuolinen ja kehittävä osa uimatreeniä, jota kannattaa kokeilla rohkeasti!