Ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Sosiaalisuus on meihin geeneihin kirjoitettua. Jopa äärimmäisen sisäänpäinkääntyneet ihmiset kokevat luonnollista kaipuuta silloin tällöin olla kontaktissa muiden ihmisten kanssa. Kukaan meistä ei ole niin itsenäinen, etteikö muut ihmiset vaikuttaisi omaan toimintaamme.

Tiesitkö, että joidenkin tutkimusten mukaan osaamme tulkita toisia ihmisiä paremmin kuin itseämme? Tämä itseasiassa perustuu enemmän evoluutiopsykologiaan kuin sosiaalipsykologiaan, koska historian valossa on ollut selviytymisen kannalta oleellisempaa osata tulkita muita kuin itseään.

On kuitenkin äärimmäisen kiehtovaa (yrittää) ymmärtää miten yhteiskunta, yhteisöt ja yksilöt vaikuttavat toisiinsa. Aiheena se on tuhat kertaa laajempi kuin esimerkiksi värien psykologia.

Sosiaalisen kanssakäymisen voisi ajatella pysyvän kohtuullisen samana vuosikymmenestä toiseen, mutta esimerkiksi teknologia on muuttanut merkittävästi tapaamme kommunikoida.

Meitä ihmisiä on maailmassa arviolta kahdeksan miljardia. Tutkijoilta ei siis ainakaan puutu tutkittavia. Ja kukapa meistä ei haluaisi lukea muiden ajatuksia ja ymmärtää miksi toimimme niin kuin toimimme. Tässä artikkelissa emme opi ajatustenlukijoiksi, mutta teemme katsauksen sosiaalipsykologian perusteisiin.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa psykologia
Juliana
5
5 (1 arvostelua)
Juliana
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Nina
4
4 (1 arvostelua)
Nina
55€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Heidi
5
5 (4 arvostelua)
Heidi
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ilona
Ilona
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Helmi
5
5 (1 arvostelua)
Helmi
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Josefiina
5
5 (3 arvostelua)
Josefiina
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anna
5
5 (1 arvostelua)
Anna
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Elisa
Elisa
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Juliana
5
5 (1 arvostelua)
Juliana
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Nina
4
4 (1 arvostelua)
Nina
55€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Heidi
5
5 (4 arvostelua)
Heidi
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ilona
Ilona
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Helmi
5
5 (1 arvostelua)
Helmi
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Josefiina
5
5 (3 arvostelua)
Josefiina
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anna
5
5 (1 arvostelua)
Anna
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Elisa
Elisa
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Mitä on sosiaalipsykologia?

Psykologia on laaja-alainen tiede, joka voidaan jakaa moniin eri osa-alueisiin. Sosiaalipsykologiaa voidaan pitää yhtenä sen pääsuuntauksista yhdessä muun muassa kognitiivisen psykologian ja kasvatuspsykologian kanssa. Sosiaalipsykologia keskittyy nimensä mukaisesti sosiaaliseen vuorovaikutukseen sen kaikissa muodoissaan.

Siinä missä käyttäytymispsykologia tutkii ihmisten käyttäytymistä ja kognitiivinen psykologia ihmisten toimintoja, sosiaalipsykologia tutkii miten ihminen toimii ja käyttäytyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalipsykologia koskettaa meitä kaikkia, sillä emme voi elää ilman kontaktia muihin ihmisiin.

Ihmisiä asemalla
Olemme jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kuva: Unsplash / Timon Studler

Sosiaalipsykologia tutkii muun muassa ryhmäkäyttäytymistä, ennakkoluuloja, identiteettiä, politiikkaa ja sanatonta viestintää. Oletko esimerkiksi joskus miettinyt miksi käyttäydyt eri ihmisryhmien kanssa eri tavalla? Sosiaalipsykologia saattaa pystyä valaisemaan sinua tämänkin itseämme koskevan aiheen osalta.

Sosiaalipsykologiaa pidetään usein myös täysin psykologiasta irrallisena omana tieteenalanaan. Se voi yliopistoissa kuulua esimerkiksi valtio- tai yhteiskuntatieteiden alle. Tämä ei ole lainkaan kaukaa haettua, sillä ala on yhdistelmä psykologiaa ja sosiologiaa, joista jälkimmäinen kuuluu yhteiskuntatieteisiin.

Esimerkiksi Helsingin yliopistossa sosiaalipsykologian opinnot löytyvät valtiotieteellisen tiedekunnan alta, ja Itä-Suomen yliopistossa sosiaalipsykologian tutkinnosta vastaa yhteiskuntatieteiden laitos. Sosiaalipsykologian opintoja kuuluu myös psykologian kursseihin, mutta se ei ole valittavissa pääaineeksi.

Suomessa on tehty alan tutkimusta muun muassa suomalaisten käsityksestä onnellisuudesta, miesten maskuliinisuuden ja masennuksen yhteydestä sekä nuorten ymmärryksestä kunnian merkityksestä. Sosiaalipsykologian opinnoista valmistutaan yleensä tutkijaksi, asiantuntijaksi tai konsultiksi. Sosiaalipsykologit eivät ole kliinistä asiakastyötä tekeviä psykologeja.

Mitkä ovat parhaat sosiaalipsykologian kirjat?

Kasvatuspsykologia osaa neuvoa meitä sen verran sosiaalipsykologian opiskelun suhteen, että lukeminen on todistetusti tehokas tapa oppia uutta. Sosiaalipsykologian alan kirjojen avulla voit hankkia ymmärrystä sen perusteista tai syventyä tarkemmin yksittäiseen aiheeseen, kuten esimerkiksi vihapuheeseen tai työhyvinvointiin.

Suomalainen kirjasto
Ota suunta paikalliseen kirjastoon ja psykologian osaston kirjahyllylle. Kuva: Unsplash / Niko Nieminen

Tässä kolme suositusta erinomaisista alan kirjoista, joiden teksti aukeaa vasta aiheeseen tutustuvallekin.

  • The Social Animal on amerikkalaisen psykologin Elliot Aronsonin kirjoittama ajaton tietokirja, joka kuvaa asiantuntevasti sosiaalipsykologisia näkökohtia. Se perehdyttää lukijansa ihmisen käyttäytymisen malleihin ja motiiveihin, jotka vaikuttavat elämän pieniin ja suuriin aiheisiin. Kirja käsittelee kaikkea aina politiikasta mainontaan ja sodasta terrorismiin. Kirjan suomenkielinen käännös kulkee nimellä Sosiaalinen eläin.
  • The Tipping Point on arvostetun kanadalaisen kirjailijan Malcolm Gladwellin kirjoittama teos, joka tekee selväksi jokapäiväisessä elämässä tapahtuvat sosiologiset muutokset. Gladwell analysoi kirjassaan sitä miten tietty ilmiö kasvaa pisteeseen, jossa se lähtee leviämään nopeasti ja laajalle. Lisäksi tämä kirja koskettaa syvällisiä aiheita, kuten teinien itsemurhia, tupakointia ja huhujen leviämistä. Kirjan suomenkielinen käännös on nimeltään Leimahduspiste.
  • Influence perehtyy tarkemmin yhteen sosiaalipsykologian aiheeseen, suostutteluun. Aiheen johtavan asiantuntijan Robert B. Cialdinin teosta pidetään yhtenä parhaista psykologiasta koskaan kirjoitetuista kirjoista. Kirjassa Cialdini pohtii syitä sille miksi ihmiset sanovat kyllä ​​ja mikä saa heidät tekemään niin. Kirjan suomenkielisen käännöksen nimi on Vaikutusvalta.

Sosiaalipsykologia on sen verran mielenkiintoinen aihe, että usein yhden kirjan luettuaan haluaa lukea seuraavan, sen jälkeen kolmannen ja niin edelleen. Onneksi yllä esitetyt kolme vaihtoehtoa ovat vain muutama monista sosiaalipsykologian kirjoista, jotka ovat varmasti aikasi arvoisia.

Sosiaalipsykologia tutkimusarkisto
Alan opiskelijoiden on hyvä tutustua myös uusimpiin tutkimuksiin. Kuva: Unsplash / Michał Parzuchowski

Jos sinulla on enemmän aikaa ja kiinnostusta, kurkkaa myös seuraavat kansainväliset suosikit.

  • Outliers - The Story of Success. Kirjoittanut Malcolm Gladwell.
  • Talking to Strangers (what we should know about the people we don't know). Kirjoittanut Malcolm Gladwell.
  • Predictably Irrational (the hidden forces that shape our decisions). Kirjoittanut Dan Ariely.
  • The Happiness Hypothesis (putting ancient wisdom and philosophy to the test of modern science). Kirjoittanut Jonathan Haidt.

Tai tutustu suomalaisten kirjoittajien tuotantoon.

  • Arjen sosiaalipsykologia. Kirjoittanut Eero Suoninen, Anna-Maija Pirttilä-Backman, Anja Riitta Lahikainen ja Marja Ahokas.
  • Hyvän elämän sosiaalipsykologia. Kirjoittanut Pekka Kuusela ja Mikko Saastamoinen.
  • Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus. Kirjoittanut Liisa Myyry, Salla Ahola, Marja Ahokas ja Inari Sakki.

Suurin osa tässä kappaleessa mainituista kirjoista löytyy hyvin varustelluista kirjakaupoista sekä kuntien omien kirjastojen valikoimasta. Myös verkosta tilaamalla voimme luvata, että löydät nämä kirjat helposti omaksi ostettavaksi tai samasta aiheesta kiinnostuneiden kavereiden kanssa jaettavaksi.

Missä voit opiskella sosiaalipsykologiaa?

Suomessa sosiaalipsykologian tutkintoon voi hakea kolmeen eri yliopistoon; Helsingin yliopistoon, Itä-Suomen yliopistoon ja Tampereen yliopistoon. Kaikissa näissä yliopistoissa sosiaalipsykologia kuuluu joko valtiotieteiden tai yhteiskuntatieteiden alle, kuten jo aikaisemmassa kappaleessa mainitsimme.

Mikäli sosiaalipsykologian yliopistotutkinto kiinnostaa, kannattaa tutustua tarkemmin kunkin yliopiston painotuksiin. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa painotetaan tutkimuksessa muun muassa sosiaalista identiteettiä, asenteita, ennakkoluuloja, arkiajattelua ja oikeudenmukaisuutta.

Psykologian opiskelijoita
Opiskelijayhteisö on myös yksi sosiaalipsykologian tutkimuskohteista. Kuva: Unsplash / Mikael Kristenson

Itä-Suomen yliopistossa tutkimuksen keskiössä ovat hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät aiheet. Tampereen yliopistossa taasen tutkitaan erityisesti muun muassa identiteetin syntymistä ja ylläpitämistä erilaisissa sosiaalisissa ja kulttuurisissa konteksteissa.

Helsingin ja Tampereen yliopistoihin voi hakea kyseessä olevaan tutkintoon todistus- tai kurssivalinnalla. Suoritettava kurssi on Yhteiskunta tänään. Itä-Suomen yliopistoon valitaan opiskelijat todistuksen lisäksi valintakokeella. Lisätietoja hausta ja valintaperusteista löydät esimerkiksi Opintopolusta.

Kurssivalintaan ja valintakokeeseen on tärkeää valmistautua hyvin. Tässä apunasi voi olla myös yksityisopettaja, joka auttaa sinua ymmärtämään kurssin tai valintakokeen materiaalit paremmin. Monet yksityisopettajat osaavat myös neuvoa valmistautumisessa ja valintakokeeseen vastaamisessa.

Valintakokeisiin valmistautumisen lisäksi yksityisopettajat auttavat mielellään alan opiskelijoita sekä muuten vain aiheesta kiinnostuneita. Lisäopetus ei ole koskaan pahasta. Yksityistunnit mahdollistavat sinulle räätälöidyn sisällön ja pääset perehtymään juuri niihin aihe-alueisiin, joista itse hyödyt eniten.

Supeprofin kautta löydät yksityisopettajia. Suurin osa yksityistunneista pidetään verkon välityksellä, sillä tämä säästää niin aikaa kuin rahaa - molemmilta opettajalta ja opiskelijalta. Osa opettajista tarjoaa myös lähiopetusta omalla paikkakunnallaan. Opettajiin voit tutustua myös maksuttoman tutustumistunnin avulla.

Sosiaalipsykologia on kiinnostava tieteenala ja sen tutkimustuloksia hyödynnetään myös muualla. Esimerkiksi kriminaalipsykologia käyttää hyväkseen sosiaalipsykologian tuomaa uutta tietoa. Sosiologia ja psykologia tarjoavatkin loputtoman määrän opittavaa ihmisten välisen kanssakäymisen koukeroista.

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia Liberman

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.