Itseluottamus on tärkeä osa näyttelijän työtä. Näyttelemistä voi myös harrastaa vapaa-ajalla vain omaksi iloksi. Tietynlaista persoonaa ei vaadita näyttelemisen aloittamiseksi, tai sen uralla menestymiseksi. Viihdemaailmaa ulkopuolelta seuratessa voi vahingossa alkaa uskomaan, että useimmat näyttelijät ovat itsevarmoja jo valmiiksi ennen näyttelijänä menestymistä.
Näyttelemisen kuitenkin tiedetään kasvattavan itseluottamusta. Ja mitä enemmän kokemusta karttuu, sitä mukavammalta kameran edessä oleminen tuntuu. Harva menestynyt näyttelijä kuvaisi ensimmäistä kertaa kameran edessä olemistaan itseluottamuksen multihuipentumaksi tai edes luonnolliselta tuntuneeksi kokemukseksi.
Näyttelemisestä kiinnostunut voi kartuttaa kokemustaan myös esimerkiksi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön koulutusohjelmassa, näyttelijöille suunnatuilla kursseilla tai harrastusporukassa. Tässä artikkelissa perehdymme siihen mitä kaikkea näyttelijältä nykypäivänä vaaditaan, missä näitä taitoja voi kartuttaa sekä miten näyttelijänä voi kouluttautua.
Millaista persoonaa näyttelijältä vaaditaan?
Jo kouluiästä alkaen saatamme oppia, että ulospäinsuuntautuneet ihmiset ovat muita pidetympiä ja saavat enemmän kavereita. Länsimaissa tämä on jopa kadehdittu ominaisuus - joskaan ulospäinsuuntautuneisuutta ei pidä sekoittaa sosiaalisiin taitoihin. Eikä varsinkaan näyttelijän taitoihin, sillä näyttelijäksi ei synnytä vaan sellaiseksi voi kehittyä.
Kaikenlaisia persoonia kaivataan näyttelijöiksi. Introverttius ei esimerkiksi ole mikään este näyttelijän työlle. Yksi näyttelykurssien tärkeistä tehtävistä on tuoda tätä faktaa esiin, ja korostaa, että kyse on harjoiteltavista taidoista. Lopulta kyse on omien vahvuuksien ja heikkouksien ymmärtämisestä sekä näiden hyödyntämisestä ja kehittämisestä.
Näyttelijän työ vaatii sopeutumista eri rooleihin. Et siis esitä omaa itseäsi näyteltäessä. Siinä missä introvertti voi haastaa itsensä näyttelemällä ulospäinsuuntautunutta roolihahmoa, on varmasti ulospäinsuuntautuneella persoonalla yhtä paljon haasteita ujon henkilön näyttelemisessä.

Näyttelemisen taidon oppimista kuvataan vapauttavaksi kokemukseksi. Oli kyse sitten suositun Hollywood elokuvan roolista tai ensimmäisestä sivuroolista koulun kevätjuhlassa, auttaa näytteleminen oppimaan uutta myös itsestään ihmisenä. Varsinkin meille aikuisille näytteleminen voi tarjota mahdollisuuden irtautua hetkeksi omasta elämästä.
Roolihahmoa esittäessäsi voit väliaikaisesti unohtaa kaikki taloudelliset huolesi, parisuhdeongelmasi, työstressisi ja muut huolenaiheet. Toiseen rooliin uppoutumalla opit lisää itsestäsi ja taustatyön ansiosta voit laajentaa maailmankuvaasi ja näkemystäsi asioista. Taustatyöllä tarkoitetaan muun muassa roolihahmon historiaan ja arkeen tutustumista.
Voit esimerkiksi esittää roolihahmoa, jolla on jokin tietty sairaus. Taustatyön ansiosta luet aiheesta - ehkä jopa keskustelet ihmisten kanssa, joita sairaus todella koskettaa. Ymmärrät paremmin miten sairaus vaikuttaa oikeassa elämässä ihmisten arkeen. Tuot tätä kaikkea esiin sanattomasti omistautuessasi roolihahmon näyttelemiseen, ja opit samalla ymmärtään paremmin erilaisten ihmisten elämää.
Näyttelijänä menestyäkseen sinun tulee viedä itsesi pois mukavuusalueeltasi. Itseluottamus ja kameran (tai yleisön) edessä esiintyminen tulevat ajan myötä kuin luonnostaan - persoonastasi riippumatta, kunhan sinulta löytyy tahtoa kehittyä näyttelijänä. Näytteleminen voi olla myös hauska harrastus, jonka avulla voi samalla kehittää itseään ja itseluottamustaan.
Luonnonlahjakkuutta vai harjoiteltavaa taitoa?
Usein sanotaan, että jotkut ihmiset "on tarkoitettu näyttämölle". Ylipäätänsä "lahjakkuuteen" minkä tahansa taidon osalta kuuluu paljon myyttejä ja väärinkäsityksiä. Nykytiede tukee sitä faktaa, että lähes poikkeuksetta kaikki taidot ovat kehitettävissä. Tietenkään ei voi odottaa, että jos kaksi henkilöä harjoittelee saman verran, ovat he yhtä taitavia. Monet muutkin seikat edelleen vaikuttavat kokonaisuuteen.

Mutta jos yksinkertaistetaan niin pohjimmiltaan minkä tahansa taidon osalta kyse on harjoittelusta eikä synnynnäisestä lahjakkuudesta. Esiintyminen on taito, jota voi harjoittaa minkä ikäisenä tahansa. Eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa. Ala kaipaa kaikenlaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Näin varmistetaan myös viihdeteollisuuden monimuotoisuus tulevaisuudessa.
Kynnys näyttelemisen harrastamisen aloittamiseen tai kurssille ilmoittautumiseen on korkea. Ymmärrämme tämän hyvin. Meitä kaikkia jännittää esiintyminen enemmän tai vähemmän. Myös syitä näyttelemiselle on monia. Osa voi tähdätä näyttelijän uralle, toiset haluavat vain harrastaa sitä vapaa-ajallaan ja jotkut hakevat esimerkiksi itseluottamuksen kasvattamista näyttelemisen avulla.
Jos lapsesi, ystäväsi tai perheenjäsenesi on kiinnostunut näyttelemisestä, muista tukea ja rohkaista heitä positiivisesti. Aloittelijoille sopivia kursseja löytyy ympäri Suomea - ja myös verkosta. Jos asia oikein jännittää, voi näyttelemisen aloittaa myös yksityistunneilta. Esimerkiksi Superprofin kautta löydät näyttelemiseen erikoistuneet opettajat, jotka auttavat mielellään niin aloittelijoita kuin kokeneita näyttelijöitä.

Se, että joku "luonnostaan" olisi parempi johtuu yleensä siitä, että heillä toden totta on ollut kiinnostus esiintymistä kohtaan jo lapsena. Tämä ei kuitenkaan tee heistä luonnonlahjakkuuksia vaan ennemmin kyse on siitä, että heille on oman kiinnostuksen ansiosta kertynyt esiintymiskokemusta enemmän ja tämän kokemuksen myötä myös taidot ovat kehittyneet.
Itsensä tunteminen osana näyttelijän koulutusta
Näyttelemään voi oppia tiettyyn pisteeseen asti itsenäisesti. Toki itse näytteleminen tapahtuu lähes aina vuorovaikutuksessa muiden näyttelijöiden kanssa ja kameran tai yleisön edessä. Siksi näyttelijän koulutukseen kuuluu olennaisesti näyttelijän kurssit, Teatterikorkeakoulun koulutus tai muut kouluttautumisen tavat.
Varsinkin vuorovaikutus muiden näyttelijöiden kanssa on merkittävässä osassa näyttelemisen kursseilla. Onhan tärkeää, että valkokankaalla tai teatterissa kahden näyttelijän välinen kommunikointi näyttäytyy luonnollisena eikä vain kahtena erikseen harjoiteltuna roolina.
Muiden näyttelijöiden kanssa harjoittelu auttaa myös saamaan uusia näkökulmia ja vinkkejä näyttelemiseen. Kun tunnet muut näyttelijät hyvin myös näyttelemisen ulkopuolella, on esitettyjen roolienkin vetäminen heidän kanssaan luonnollisempaa. Näyttelemisen yhteydessä tapahtuvan vuorovaikutuksen ansiosta sosiaaliset taitosi kehittyvät myös muita tilanteita, kuten juhlia tai työpaikassa verkostoitumista varten.
Näyttelemisen ohessa pääsee (haluamattaankin) käsittelemään omia tunteita ja elämää. Pääset samalla keskittymään itseesi eikä sinun tarvitse murehtia muista. Tämä on loistava tilaisuus etenkin heille, jotka hyvässä tai pahassa viettävät osan elämästään tekemässä asioita toisten puolesta. Näyttelemisen voi siis ajatella myös aikana itselleen.

Näyttelemisessä kehittyvät luovuus, itseluottamus ja itsetunto. Oppimalla ymmärtämään itseäsi paremmin kuin koskaan ennen, voit myös ilmaista itseäsi vaikuttavammin - niin roolihahmoa esittäessä kuin oikeassa elämässä. Näyttelijän koulutuksessa pääset oppimaan monia alalla käytettyjä näyttelemisen metodeja kuten esimerkiksi:
- Meisner-tekniikka
- Improvisointi
- Metodinäytteleminen
Monella näyttelijällä on oma vahvuutensa kaikista eri metodeista, mutta menestyvän näyttelijän tuntee monipuolisuudesta. Erilaisiin rooliin ja tunnetiloihin heittäytymistä voi (ja pitääkin) ammentaa omista kokemuksista. Roolihahmoon uppoutuminen on omien yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien tunnistamista.
Mainitsimme aikaisemmin, että näyttelemisestä on apua muihinkin tilanteisiin elämässä. Esimerkiksi julkisen puhumisen pelko on melko yleistä, ja sitä kutsutaan glossofobiaksi. Jos haluat todella voittaa puhepelkosi ja kasvattaa itsetuntoasi muiden edessä esiintymisessä, niin näyttelijän draamakoulutus on kuin sinua varten tehty.
Näyttelemisen kautta hankitut taidot, kuten hengitystekniikoiden oppiminen, kehonasentojen hahmottaminen ja muiden esiintyjien analysoiminen, voivat olla avain kaikessa esiintymisessä onnistumiseen. Hallitsemalla positiivisen kehonkielen ja saavuttamalla vahvan itseluottamuksen, voit soveltaa esiintymistaitoasi mihin tahansa.
Monet asiantuntijat sanovat, että paras tapa päästä eroon pelosta on kohdata se. Tämän väitteen voivat allekirjoittaa myös Superprofin opettajat, jotka auttavat näyttelijänä kehittymisessä tai sen aloittamisessa. Tutustu näyttelemisen maailmaan omassa tahdissasi yksityisopettajan tunneilla verkossa ja lähialueellasi kasvokkain!