Näyttelijän uran alkumetrit ovat monelle niin kivikkoiset, että siitä saisi tehtyä Oscar-palkinnon arvoisen elokuvan. Koekuvauksen saaminen ja niihin valmistautuminen voi tuntua todella hektiseltä, ja toistuvat kielteiset vastaukset lannistavat helposti.
Ei käykään kieltäminen, että kilpailu rooleista on kovaa ja usein kuormittavaa. Sekin on varma, että matka kohti läpimurtoa ja huippua pitää sisällään monia juonenkäänteitä, joihin pitää yrittää varautua parhaansa mukaan.
Matkalle ei kuitenkaan tarvitse lähteä yksin! Olemme koonneet tähän artikkeliin hyödyllistä tietoa näyttelijän uran alkumetreille, kuten koe-esiintymisiin valmistautumiseen ja epäonnistumisten käsittelyyn.
Alkuun pääseminen
Monet ammatit vaativat muodollista koulutusta, joka osoittaa riittävää tietämystä ja ymmärrystä omasta alasta. Näyttelijöiden kohdalla opinnoilla ja tutkinnoilla on tärkeä rooli, mutta alalla arvostetaan ennen kaikkea kokemusta – sitä, mitä on tehnyt kameran edessä ja miten koekuvauksessa esiintyy.
Näyttelijän opinnoista on tietenkin hyötyä. Harva on seppä syntyessään, eli näyttelemistä pitää harjoitella ja opiskella. Opintojen kenties paras valtti on kuitenkin opintojen aikana luodut suhteet ja verkostot, jotka ovat alalla kultaakin kalliimpia.
Suomessa on monenlaisia näyttelijäkoulutuksia. Teatterikorkeakoulun paikoista käydään tunnetusti kovaa kilpailua, mutta näyttelemistä voi opiskella myös muissa taidekorkeakouluissa ja erilaisissa opistoissa ja akatemioissa.
Jos opinahjon ovet eivät aukea ensi yrittämällä, aloitteleva näyttelijä voi harkita näyttelijäkursseja ja alan työpajoja, joista kaikista saa itsevarmuutta, osaamista ja kontakteja.
Koe-esiintymisten saaminen
Itsensä markkinointi ja töiden etsiminen on yksi aloittelevien näyttelijöiden suurimpia haasteita, eikä siihen valitettavasti ole helppoja tai varmoja keinoja. Päädyitpä palkkaamaan agentin, liittymään näyttelijäverkostoihin, some-markkinointiin tai kaikkiin niistä, töiden saanti vaatii ponnisteluja ja ripauksen onnea.
Agentin palkkaaminen
Perinteisin tapa saada koe-esiintymisiä ja rooleja on palkata itselleen agentti. Jos tavoitteena on luoda uraa näyttelijänä, se on lähes pakollista. Agenteilla on tarvittavat kontaktit ja tietotaitoa, jota uudelta näyttelijältä puuttuu. Tämä auttaa mm. koe-esiintymisten löytämisessä ja niihin hakemisessa, jolloin itse voi keskittyä muihin asioihin.
Ammatilliset verkostot ja työpajat
Yksi keino etsiä töitä ja verkostoitua on osallistua elokuvailtoihin, työpajoihin ja muihin alan tapahtumiin, jossa pyörii näyttelijöitä, ohjaajia, roolittajia ja muita alan ammattilaisia. Töiden saanti on usein sattuman kauppaa ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemista.
Verkkosivut, some ja portfolio
Näyttelijän on mahdoton markkinoida itseään liikaa, ja omat verkkosivut, aktiivinen somen käyttö ja portfoliot auttavat saamaan jalan oven väliin. Netissä voi julkaista kasvokuvien lisäksi esimerkiksi showreelejä omista parhaista otoksista tai vaikuttavia monologeja – kaikki käy, kunhan se kiinnittää huomion.
Koe-esiintymiseen valmistautuminen
Saitko juuri kuvitteelliselta agentilta tiedon kuvitteellisesta roolista, joka sopisi sinulle täydellisesti? Seuraavaksi tuotantotiimille lähettää usein ennakkomateriaalia, kuten kasvokuva, CV ja edellä mainittu showreel, joiden perusteella varsinaiset koekuvauskutsut lähetetään:
- Kasvokuvassa on hyvä olla mahdollisimman neutraali mutta edustava. Siinä huomio kiinnittyy silmiin, joten keskity niihin. Valoksi sopii lempeä luonnonvalo, ja muista panostaa myös rajaukseen ja neutraaliin taustaan.
- Näyttelijän CV:n tulisi olla houkutteleva, siisti ja kattava. Siihen on hyvä laittaa yhteystiedot, lyhyt tiivistelmä, ulkonäkökuvaus, relevantti kokemus, koulutus ja erityistaidot.
- Showreel eli demonauha on muutaman minuutin mittainen video parhaista otoksista. Jos varsinaista näyttelykokemusta ei ole, videolle voi valita opiskelijaelokuvan materiaalia, itsenäistä tuotantoa tai vaikkapa monologeja.
Näistä saa lisätietoa klikkaamalla introssa olevaa linkkiä! Mutta kuvitellaan, että kuvitteellinen kasvokuva, CV ja demonauha poikivat kuvitteellisen koekuvauskutsun. Kuvitteelliset onnittelut! Ensimmäinen koekuvauskutsu voi herättää monenlaisia tunteita ilosta ahdistukseen, mutta se kuuluu asiaan.
Koe-esiintymisiä on pitkään järjestetty paikan päällä, mutta viime vuosia niin sanotut selftape-videot ovat yleistyneet nopeasti. Käytännössä se tarkoittaa valmiiksi nauhoitettua videokoe-esitystä, joka lähetetään tuotantotiimille.
Selftapea varten voi lähestyä ammattistudiota, mutta sen tekeminen voi onnistua myös kotikonstein. Suurin satsaus on luonnollisesti kamera, mutta yhtään uudemmat tai laadukkaammat puhelimet käyvät kuvausvälineeksi hyvin.
Äänen osalta pärjää niin ikään puhelimen mikrofonilla, mutta jos videoon haluaa panostaa, erillinen kaulusmikrofoni tai ns. haulikkomikrofoni on hyvä vaihtoehto. Valaistusta varten voi puolestaan hankkia rengasvalon tai softboxin, mutta luonnonvalo on monesti paras, kunhan aurinko ei paista suoraan.
Ainoa ”pakollinen” apuväline puhelimen ohella on kamerajalusta eli tripodi, jonka avulla puhelimen tai kameran saa tukevasti halutulle korkeudelle. Pakollinen on tässä lainausmerkeissä, sillä puhelimen voi yrittää tasata muillakin keinoin, mutta jalusta helpottaa kuvaamista paljon.
Taustan ja vaatetuksen suhteen kannattaa luottaa neutraaliin. Olipa kyse kasvokuvasta tai selftapesta, kaikki ylimääräinen vaatteissa tai taustassa vie huomiota pois itse esityksestä.
Mitä tehdä koe-esiintymisen jälkeen?
Ensimmäistä koekuvausta voi seurata tunneryöppy. Toisaalta on helpottavaa, kun stressaavin vaihe on nyt takana, mutta päänsä miettii helposti puhki, tuleeko valituksi vai ei. Koe-esiintymisen jälkeen kannattaa rentoutua ja yrittää ajatella jotain muuta – lopputulemaan ei voi enää vaikuttaa.
Jos et saa mielenrauhaa, reflektoi esitystä ja mieti, mikä siinä meni hyvin ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Vielä parempi on, jos ajatukset kirjaa ylös eli pitää ns. koekuvauspäiväkirjaa siitä, mitä esityksistä oppi ja missä pitää petrata.
Ensimmäiset koe-esiintymiset poikivat harvoin rooleja, mikä kannattaa hyväksyä heti alkuun. Kielteiset vastaukset kirpaisevat joka kerta, mutta niitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Se ei tarkoita, että itse olisi ollut huono – joku toinen oli vain parempi tai sopivampi.
Mm. Breaking Bad ja Veljemme on nero -sarjoista tuttu Bryan Cranston on monesti sanonut, että koekuvaus ei ole työhaastattelu vaan työtä. Jos näyttelemisestä nauttii, jokainen koekuvaus on uusi mahdollisuus toteuttaa unelmaansa. Se, tuleeko valituksi, on muiden päätettävissä, eikä se ole osa työtä.
Cranston tietää mistä puhuu, hän löi läpi verrattain myöhään 44-vuotiaana. Hän alkoi saada rooleja, kun fokus siirtyi lopputuloksesta prosessiin: jos koe-esitykseen menee sillä ajatuksella, että vastapuolelta haluaa jotakin (roolin), näyttelijänä luopuu voimastaan ja luo menestyspaineita.
Sen sijaan Cranston alkoi keskittää kaikkensa itse esitykseen. Hän pyrki tarjoamaan vastapuolelle pelkän idean, ajatuksen tai oman näkemyksen roolista, mikä johti parempiin koekuvauksiin ja lopulta rooleihin.
Tällainen ajatustavan muutos ei välttämättä toimi kaikkien kohdalla, mutta se voi helpottaa pettymysten käsittelyä: jos koekuvaus ei johda rooliin, rooli ei sopinut omalle kohdalle. Jokaisesta koekuvauksesta voi myös oppia, ja aina tulee uusia, sopivampia mahdollisuuksia.
Näyttelijänä menestyminen vaatii kovaa työtä, osaamista ja ripauksen onnea, sillä kilpailu rooleista on kovaa. Jos kuitenkin luottaa itseensä, on kärsivällinen ja antaa jokaisessa koekuvauksessa kaikkensa, rooleja saa ennemmin tai myöhemmin.
Kukaan ei kuitenkaan ole seppä syntyessään. Näyttelijänä voi aina kehittyä, olipa kyse näyttelemisestä, verkostoitumisesta tai markkinoinnista. Paras tapa tähän on näyttelijäopinnot, mutta tarjolla on myös kursseja ja työpajoja, jolla omaa osaamistaan voi kehittää pienin askelin.
Superprof järjestää niin ikään näyttelykursseja ja yksityisopetusta, jos haluat kehittyä näyttelijänä ammattimaisessa ympäristössä tai hioa jotakin tiettyä osa-aluetta, ammattilaisen johdolla!
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
