Luistelua suosittelevat jopa UKK-instituution asiantuntijat. Se on loistava tapa harrastaa liikuntaa, sillä se kehittää monipuolisesti liikunnan eri osa-alueita. Tasapainon lisäksi muun muassa kestävyys, voima ja liikkuvuus parantuvat. Se myös sopii kaiken tasoisille liikkujille eikä aikaisempi kokemus ole välttämätöntä.
Myös turistit käyvät Suomessa luistelemassa. Onhan se upea kokemus raikkaassa talvisäässä. Ja vaihtoehtoja löytyy. Aina voi "vain" luistella, mutta luistelemisen taito mahdollistaa paljon muutakin. Luistelu on osa suosittuja joukkuepelejä kuten jääkiekkoa, ringetteä ja jääpalloa.
Lisäksi luistelun voi viedä seuraavalle tasolle opettelemalla vaikkapa pikaluistelua tai taitoluistelun upeita liikkeitä. Jos yksin harrastaminen on sinun juttusi, ovat edellä mainitut loistavia vaihtoehtoja. Mutta luistella voi yhdessä esimerkiksi perheen, ystävien tai joukkuekavereiden kanssa.
Tässä artikkelissa käymme läpi kaiken mitä sinun tarvitsee tietää luistelemisen aloittamisesta. Katsomme ensin mitä kaikkea luistelua varten tarvitsee, ja sitten missä sitä luistelua oikein voikaan harrastaa - ja milloin!
Haluaisitko antaa yksityisopetusta?
Liity mukaan Superprof-yhteisöön ja jaa tietosi satojen uteliaiden ja motivoituneiden oppilaiden kanssa
Mitä tarvitset luistelemiseen?
Ei liene yllätys jos sanomme, että ensin on hankittava luistimet. Oikea kysymys kuuluukin, että minkälaiset luistimet ovat hyvät? Vastaus tähän riippuu hieman siitä mikä on tasosi ja onko tarkoituksesi harrastaa jotain luistelulajia "pelkän luistelun" lisäksi.
Aloittelijoille sopivat paremmin hokkarit eli niin sanotut jääkiekkoluistimet. Näillä oikeanlaisen luistelutekniikan oppiminen on helpompaa. Kaunoluistimissa on etuosassa piikit, joilla voi huomaamatta kompensoida oikeaa luistelutekniikkaa jos se ei ole ennestään hallussa.

Vaikka joskus virheellisesti luullaan, luistimien valinta ei ole sukupuolesta kiinni. Naisille sopivat hokkarit siinä missä miehille kaunoluistimet. Jos kuitenkin tiedät olevasi kiinnostunut esimerkiksi taitoluistelusta, on hyvä hankkia heti alkuunsa kaunoluistimet, jotka mahdollistavat taitoluistelun liikkeet.
Luistimien lisäksi tulee huolehtia omasta turvallisuudesta jäällä. "En aio kaatua" ei ole vaihtoehto, koska se nyt ei vain yksinkertaisesti päde luistelemiseen. Kaatumisia tulee aivan varmasti. Tärkein suojavaruste on kypärä. Hyviä luistelukypäriä myydään jopa marketeissa, joten saatavuudesta sen hankkiminen ei jää kiinni.
Kypärän lisäksi esimerkiksi kyynärsuojat tai polvisuojat voivat tulla kyseeseen. Jääkiekon harrastajille suojavarusteiden lista on sitäkin pidempi. Lisäksi luistimiin on hyvä hankkia teräsuojat. Luistimia tulee myös huoltaa säännöllisesti. Teroittaminen tulee tarpeeseen yleensä vähintään kerran vuodessa.
Missä pääset luistelemaan?
Luistelua harrastetaan vapaa-ajalla pääsääntöisesti talvisin. Toki luistelulajien kuten jääkiekkopelaajien ja kilpaluistelijoiden treenit jatkuvat ympäri vuoden. Tämän mahdollistavat Suomen lähes 300 jäähallia. Jäähallit tarjoavat urheiluseuroille mahdollisuuden luistelutreeneihin sisäjäällä.
Talven pakkassäästä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Kunnat jäädyttävät muun muassa koulujen hiekkakenttiä luistelukentiksi talvikaudella. Nämä kentät ovat yleensä maksuttomia kaikille ja hyvin ylläpidettyjä. Luistelukenttien talvikausi on riippuvainen säästä eikä viittaa tiettyihin päivämääriin.
Kuntien ylläpitämät luistelukentät ovat tekojäitä. Samanlaisia siis suurin piirtein kuin jäähallien sisäjäät. Sisäjäihin verrattuna ulkojäiden haasteena voi olla sääolosuhteet. Vaikka ulkona olevia tekojäitä huolletaan, voi vaihtelevat sääolosuhteet hetkellisesti vaikuttaa niiden kuntoon.

Liian kova pakkanen voi myös estää luistelemisen ulkona. Tekojäiden lähistöllä ei aina ole sisätiloja, joten lämpimästä pukeutumisesta on pidettävä huolta. Tekojäiden lisäksi on olemassa vielä kolmas vaihtoehto: luonnonjäät.
Luonnonjää on yleensä meren, joen tai järven alueella. Luonnonjään tulisi olla vähintään 10 senttimetrin paksuista, jotta sen päällä liikkuminen on turvallista. Kaikkia riskejä ei kuitenkaan luonnonjäillä voi välttää. Siksi se ei ole ensisijaisesti suositeltu paikka harrastaa luistelua vapaa-ajalla.
Luonnonjäällä voi käydä retkiluistelemassa, mikä taasen ei onnistu tekojäillä. Retkiluistelu on kuin vaeltamista, mutta luistellen ja jään pinnalla. Niin retkiluistelu, taitoluistelu, jääkiekko kuin moni muukin luistelulaji pitää sisällään omia piirteitään. Seuraavaksi kerrommekin luistelun eri tekniikoista.
Miten luistelemaan oppii?
Ei ole vaikea oppia luistelemaan. Aikuinen ensikertalainenkin pärjää yleensä hyvin. Tosin Suomessa luistelu kuuluu myös koulun perusopetukseen, mikä saattaa osin selittää suomalaisten hyviä luistelutaitoja.
Paikallaan pystyssä pysyminen harvemmin aiheuttaa aikuiselle luistelijalle mitään ongelmia. Sen jälkeen perustaitoja ovatkin:
- Eteenpäin luisteleminen
- Jarruttaminen
- Kaatuminen
Eteenpäin luisteleminen onnistuu pitämällä jalkateriä niin sanotussa V-asennossa. Vauhtia saa potkaisemalla maata kohden vuorojaloin. Jarruttaminen tapahtuu loogisesti kääntämässä jalkaterät päinvastaiseen V-asentoon. Mutta entä kaatuminen? Jos kaatuu niin kaatuu, eikös vain?

Kaatumista on itse asiassa hyvä opetella jo etukäteen. Tai ainakin turvallista ylös nousua kaatumisen jälkeen. Parhaiten ylös noustaan kosimisasennon kautta ponnistamalla omaan polveen nojaten. Näin vältetään uusi kaatuminen.
Muita perustekniikoita ovat sirklaaminen, kääntyminen ja taaksepäin luisteleminen. Sirklatessa kaartavan suunnan ulompi jalka askeltaan ristiin toisen jalan yli edestakaisin. Taaksepäin luisteleminen taas onnistuu päinvastaisella V-asennolla ja polvien koukistamiselle painonvaihtelun kera.
Lisäksi ei luistelulajeilla on omia tekniikoita opeteltavaksi. Taitoluistelun parissa voit harjoitella muun muassa seuraavia liikkeitä:
- Piruetit eli pyörähdykset. Esimerkiksi risti-ikkunapiruetti ja kyykkypiruetti.
- Liu'ut. Esimerkiksi joutsen ja vaaka.
- Hypyt. Esimerkiksi varsahyppy, flippi, akseli ja ritti.
Erilaisia liikkeitä on mahdollista yhdistää esimerkiksi piruettihypyiksi. Liikkeiden jatkumolla taas saadaan aikaan koreografia. Eikä luisteluun liittyvien taitojen opettelu rajoitu vain taitoluisteluun. Esimerkiksi osana jääkiekkoharrastusta pääset opettelemaan näitä osa-alueita:
- Kiekonkäsittely
- Laukaisut ja osumatarkkuus
- Pelisilmä ja pelitaktiikat
- Tiimitaidot osana joukkuepelaamista
- Maalivahtipelaaminen
Luisteleminen tarjoaa paljon uutta opittavaa niin pitkälle kuin omaa mielenkiintoa löytyy. Se sopii myös kaiken ikäisille aina vauvasta vaariin. Tai noh... ainakin melkein.
Miksi opettaa lapsi luistelemaan?
Lapsi voi aloittaa luistelemisen harjoittelun milloin tahansa sen jälkeen, kun on jo oppinut kävelemään. Lasten luistelemisen eteneminen toistaa lähes samaa kaavaa; ensin on hankittava luisteluvarusteet ja katsottava missä on lähin luistelukenttä.

Ennen luistelukentälle rynnimistä, on varsinkin pienten lasten totuteltava ensin niin itse luistimiin kuin jäällä olemiseen. Lapsille ensimmäinen askel ei ole vielä askel vaan luistimien kanssa tasapainoilu kuivalla maalla. Aikuisen on hyvä olla tukena, kun lähdetään seisomaan ensimmäistä kertaa luistimilla.
Kun seisominen onnistuu kuivalla maalla, voidaan kokeilla luistimilla pystyssä pysymistä jäällä. Tässäkin aikuisen tuki on erittäin tärkeässä roolissa. Lapset tarvitsevat onnistumisia enemmän kuin me aikuiset, joten turhia ensiaskeleiden kaatumisia kannattaa välttää.
Sitten onkin aika opetella luistelemaan samoin tavoin kuin aikuisten: eteenpäin luisteleminen, jarruttaminen, kaatuminen ja niin edelleen. Lasta voi oikein hyvin opettaa itse, vaikka ei olisi maailman paras luistelija. Lapsille voi hankkia myös yksityisiä luistelutunteja esimerkiksi Superprofin opettajilta.
Luistelun yksityistunteja tarjotaan lasten lisäksi aikuisille tasosta riippumatta. Niillä voidaan harjoitella esimerkiksi luistelun tekniikoita tai tiettyyn lajiin liittyviä taitoja. Luistelemaan lähdet vaikka koko perheen voimin!
Lähteet
Davidson, Ron. Pelaa parempaa jääkiekkoa, 50 olennaista taitoa pelin parantamiseksi. Firefly Books Ltd, 2012.
Dorling Kindersley Limited. Lasten Taitoluistelukoulu. Karisto, 2005.
Kallunki, Elisa. Luisteluohjaajan vinkit: Näin opetat lapsesi luistelemaan. Yle. 15.1.2016. (Viitattu 25.1.2024).
Kirsi, Katri. Konkariluistelijan vinkit luonnon jäille: Koputus, tamppaus ja katse selvittävät jään keston. Yle. 2.1.2016. Viitattu 26.1.2024.
Klinga, Ville & Harjula, Iiro. Jääkiekkotaituriksi tähtien avulla. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2015.
Lehtolainen, Leena & Paasonen, Elina & Viitanen, Kaisa. Jään lumo. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016.
Lehtolainen, Leena & Viitanen, Kaisa. Taitoluistelun lumo. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2010.
Puromies, Anu. Tähtiä jäällä, tarinoita taitoluistelusta. Suomen Taitoluisteluliitto, 2008.
UKK-instituutti. Luistelu kehittää tasapainoa ja lihaskuntoa. 15.2.2022. Viitattu 26.1.2024.
Haluaisitko antaa yksityisopetusta?
Liity mukaan Superprof-yhteisöön ja jaa tietosi satojen uteliaiden ja motivoituneiden oppilaiden kanssa