”Ei” on yleinen vastaus näyttelijöiden maailmassa. Vaikka koe-esiintyminen olisi mennyt omasta mielestä täydellisesti, se ei välttämättä johda rooliin tai edes vastaukseen. Tämä voi kirpaista varsinkin näyttelijän uran alkumetreillä, mutta vastoinkäymisiä on tärkeä oppia käsittelemään, jotta on valmiina seuraavaan koekuvaukseen.
Esittelemme tässä artikkelissa eri tapoja, jotka helpottavat koekuvaushylkyjen käsittelyä.
Hyväksy lähtökohdat
Vaikka koe-esitykseen olisi valinnut maailman parhaan monologin ja esittänyt sen täydellisesti, se ei välttämättä vastaa ohjaajan visiota. Tämä on pelin henki, mikä on hyvä sisäistää mahdollisimman nopeasti. Se, ettei tule valituksi, on luonnollinen osa valintaprosessia, eikä kukaan voi lukea ohjaajan, roolittajan tai tuottajan ajatuksia.
Kielteisistä vastauksista ei siis pidä järkyttyä, sillä uusia tilaisuuksia tulee aina. Jos vastausta ei ala kuulua, valinta on osunut todennäköisesti johonkin toiseen.
Anna itsellesi aikaa
Vaikka ei-vastauksista ei kannata järkyttyä, ne saavat harmittaa. Se on oikeastaan suotavaa, sillä se osoittaa, miten tärkeää näytteleminen on. Itselle onkin hyvä antaa aikaa käsitellä pettymystä, sillä se helpottaa henkistä jaksamista ja tuleviin koe-esityksiin valmistautumista.
Analysoi suoritusta ja hanki palautetta
Jokaisen koe-esityksen kohdalla on hyvä miettiä, mikä meni hyvin ja mikä oli vaikeaa. Reflektointi auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia ja kehityskohtia, ja koe-esityksiin liittyvät havainnot voi kirjoittaa esimerkiksi päiväkirjaan.
Itsearvioinnin lisäksi kannattaa hankkia ulkopuolista palautetta, mikä voi antaa täysin uudenlaisia näkökulmia. Rakentava palaute antaa ideoita tulevaa varten ja helpottaa kehittymistä, mutta ohjaajalta tai roolittajalta saatu palaute helpottaa myös asian käsittelyä, kun ymmärtää valinnan painotukset.
Käännä vastoinkäymiset voimavaraksi
Kielteisen vastauksen jälkeen voi jäädä maahan makaamaan ja märehtimään tai yrittää kääntää vaikeudet voitoksi. ”Epäonnistuneen” koe-esityksen voi ajatella polttoaineena tuleville suorituksille – palona näyttää muille ja osoittaa, että roolittaja tai ohjaaja teki virheen.
Tätä ei tietenkään kannata viedä liian pitkälle, sillä katkeruus ja negatiivisuus johtavat helposti kierteeseen, jossa vastoinkäymiset ryöppyävät näyttelemisen ulkopuolelle. Kielteiset vastaukset voivat kuitenkin antaa tarvittavan kipinän kehittyä ja osoittaa pystyvänsä parempaan.

Rakenna tukiverkostoa
Vaikka kuinka yrittäisi, negatiivisia tunteita ja pettymystä voi olla vaikea käsitellä. Jos itsensä löytää kielteisen vastauksen jälkeen manalan syvimmistä syövereistä eikä tunnelin päässä näy valoa, apua kannattaa etsiä muualta.
Apu voi löytyä terapiasta, toisista näyttelijöistä, ystävistä, perheestä tai vaikkapa mentorista. Ammattiapua voi suositella aina, mutta muilta näyttelijöiltä saatu vertaistuki on myös tehokasta, sillä jokainen näyttelijä painii samojen tuntemusten kanssa.
Henkistä jaksamista kannattaa työstää myös näyttelemisen ulkopuolella, sillä koekuvauksiin liittyviä pettymyksiä voi käsitellä samalla tavalla kuin muitakin vastoinkäymisiä.
Luo rutiini
Vaikka nahka olisi paksu ja tukiverkosto vahva, mieli on väistämättä joskus maassa. Tällöin hyvinvointirutiinista on hyötyä: kun on miettinyt ennakkoon, miten pettymyksiä käsittelee ja mitkä tilanteet auttavat, vastoinkäymisiin on helpompi reagoida.
Monet suosittelevat yksinkertaisia ja matalan kynnyksen juttuja, joita on mukava ja helppo tehdä, kuten vaahtokylpyä, teekuppia tai suosikkisarjan katsomista. Jotkut suosivat salitreeniä tai rääkkilenkkiä – kaikki käy, kunhan se auttaa päästelemään höyryjä.
Se ei ole henkilökohtaista
Vaikka näyttelyala voi tuntua henkilökohtaiselta ja intiimiltä, on tärkeä muistaa, että kielteiset vastaukset eivät ole koskaan henkilökohtaisia. Niiden jälkeen on helppo kyseenalaistaa omat taitonsa, mutta kyse ei ole omasta huonoudesta vaan jonkun toisen sopivuudesta.
Oma koe-esiintyminen voi mennä loistavasti, mutta sillä ei ole kauheasti väliä, jos toinen sopii profiililtaan rooliin paremmin. Kilpakumppani voi olla markkinoitavampi, pidempi, musikaalisempi tai aikataulusyistä parempi vaihtoehto, mihin on itse vaikea vaikuttaa.

Koekuvauksia on järjestetty pitkään kasvotusten ja paikan päällä, mutta ns. selftapet eli videokoe-esiintymiset ovat yleistyneet viime vuosina vauhdilla.
Samaistu supertähtiin
Kielteiset vastaukset kuuluvat jokaisen näyttelijän arkeen, mutta niistä ei kauheasti puhuta. Vastaanottimien ääressä nähdään vain valituksi tulleet elokuvat, näyttelijät ja ohjaajat, mutta kulissien takana käsitellään monenlaisia pettymyksiä:
- Oscar-voittaja Sidney Poitier sai eräältä casting-ohjaajalta käskyn lopettaa näyttelemisen ja ryhtyä sen sijaan tiskaajaksi.
- Vuonna 1975 Meryl Streep odotti läpimurtoaan 26-vuotiaana. Hän osallistui tällöin King Kong -elokuvan koekuvaukseen ja kuuli ohjaajan sanovan pojalleen ”Miksi toit tämän rumiluksen tänne?”
- Lady Gagasta kasvoi yksi aikamme suurimmista poptähdistä sen jälkeen, kun näyttelijänura ei ottanut tuulta alleen.
- Scarlett Johansson hävisi Jumanji-elokuvan roolin Kirsten Dunstille.
- Muun muassa Star Warsista ja Indiana Jonesista tuttu Harrison Ford sai uransa alussa kuulla, ettei hänestä ole näyttelijäksi.
- Christian Balesta ei tullut koskaan Titanicin Jack Dawsonia, mutta hän on sittemmin tähdittänyt muun muassa Amerikan psykoa ja Batmania.
- Cahterine Zeta-Jonesia pidettiin liian vanhana Aspects of Love -elokuvan päärooliin – hän oli 19-vuotias.
- Sylverster Stallone muutti nuorena näyttelijänä New Yorkiin ja turvautui aikuisviihteen kuvaamiseen, kun rooleja ei meinannut löytää. Lopullinen läpimurto tapahtui 30-vuotiaana Rockyn roolissa.
Muun muassa Breaking Bad -sarjasta tuttu palkittu näyttelijä Bryan Cranston on antanut monessa haastattelussa vinkkejä epäonnistumisten käsittelyyn:
Hänen ydinajatuksensa on se, että koe-esiintyminen ei ole työhaastattelu vaan työtä. Koekuvaukseen ei siis mennä hakemaan töitä vaan tekemään töitä – mitä siitä seuraa, on muiden päätettävissä.
Jos näytteleminen on oma intohimo, jokainen koe-esiintyminen on mahdollisuus toteuttaa itseään eli näytellä. Se, tuleeko valituksi, ei ole osa työtä. Jos jokaiseen esiintymiseen panostaa täysillä ja uskoo itseensä, se kantaa jossain vaiheessa hedelmää.
Bryan Cranston löi näyttelijänä läpi vuonna 2000, kun hänet valittiin Veljemme on nero – komediasarjaan (Malcome in the middle). Hän oli tällöin 44-vuotias, eli läpimurtoa saatiin odottaa hyvä tovi.
Pettymykset ovat siis arkipäivää myös paremmissa piireissä, eikä ”hyviä” rooleja kannata jäädä liikaa märehtimään. Ennakkoon on mahdoton sanoa, mikä elokuva, sarja tai näytelmä tulee menestymään ja miten paljon niistä voi saada näkyvyyttä.
Lisa Kudrow'n oli viime metreille kiinni Frasier-sarjan Roz Doylen roolissa, mutta hän hävisi lopulta kilvan Peri Gilpinille. Se varmasti kirpaisi, mutta muutama päivä myöhemmin hänestä tuli Frendien Phoebe Buffay, mikä nosti hänet maailmanmaineeseen.

Kehity ja harjoittele
Näyttelijänä pitää olla kärsivällinen, sillä ”epäonnistuneita” koe-esiintymisiä ja kielteisiä vastauksia on mahdoton välttää. Jos työnsä tekee laadukkaasti kerta toisensa jälkeen, rooleja saa ennemmin tai myöhemmin.
Kaikkensa antaminen vaatii kuitenkin panostusta ja itsensä kehittämistä. Kielteinen vastaus ei välttämättä tarkoita, että oma suoritus olisi huono, mutta se voi aina olla parempi. Näyttelijänä voi osallistua esimerkiksi työpajoihin ja kursseihin, joissa voi sekä oppia että rakentaa verkostojaan.
Verkostoitumisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, sillä tutun-tutun-tutuilla on tärkeä rooli koekuvauskutsuissa ja läpi lyömisessä. Omaa pärstäänsä kannattaakin esitellä joka paikassa, ja se kannattaa tehdä huolella – hyvä ensivaikutelma ja ammattimainen ote ei välttämättä johda heti rooliin, mutta osaavat tekijät jäävät kyllä tuottajien, ohjaajien ja roolittajien mieleen.
Jos työpajoja ja kursseja ei tahdo löytää tai niitä on vaikea mahduttaa kalenteriin, näyttelyvalmennusta voi saada myös yksilöllisesti. Esimerkiksi meillä Superprofilla on monia esiintymis- ja teatterialan ammattilaisia, jotka auttavat sekä aloittelijoita että kokeneempia konkareita mielellään!