Eteläkorealainen elokuvaohjaaja Bong Joon-ho nousi Parasite-elokuvallaan sfääreihin, joihin harva ohjaaja – saati korealaisohjaaja – on yltänyt. Elokuva voitti yhteensä 197 palkintoa ja tunnustusta, kirkkaimpana parhaan elokuvan Oscar ensimmäisenä ei-englanninkielisenä elokuvana maailmassa.
Samaan aikaan läntinen maailma heräsi siihen, että korealaisella elokuvalla ja TV:llä on paljon tarjottavanaan. Tämä on sekä hieno juttu että tavallaan sääli: korealaiset elokuvat ansaitsevat kaiken huomion, sillä ne ovat loistavia, mutta se olisi pitänyt tapahtua kauan sitten!
Etelä-Koreassa on tehty vuosien saatossa hienoja elokuvia, joissa kaikissa yhdistyy
- tiiviit, hyvin etenevät käsikirjoitukset
- ajatuksia herättävä tarina
- upea kuvaus
- upeat näyttelijäsuoritukset
- poikkeuksellinen puhtaus: seksillä ei mässäillä ja väkivalta on harvoin tarpeetonta.
Jos olet nähnyt vain Parasiten (ja supersuositun Squid Game -sarjan), olet tullut oikeaan paikkaan, sillä esittelemme tässä artikkelissa muita loistavia eteläkorealaisia elokuvia!
Haluatko oppia Etelä-Koreasta vielä enemmän? K-pop on hyvä seuraava steppi!
10. Viisi vuodenaikaa
Kim Ki-dukin ohjaama Viisi vuodenaikaa (2003) sijoittuu järvellä kelluvalle temppelilautalle, jossa vanha buddhistimestari opettaa munkkipojalle Buddhan viisauksia.
Elokuva on malliesimerkki elokuvasta taiteena. Se on kuin runo elämän kiertokulusta ja siitä, miten lapsuuden viattomuutta seuraa nuoruuden virheet, aikuisiän tragediat ja lopulta vanhuuden viisaus.
Elokuva on täynnä buddhalaista symboliikka, ja se luottaa näyttelijöiden vetovoimaan, kuvankauniiseen miljööseen ja musiikkiin. Siinä ei mässäillä tapahtumilla tai dialogilla, vaan näyttelijöiden teot, eleet ja ilmeet herättävät tarinan henkiin – kuten myös kaunis taustaraita.
Jos hakusessa on Parasiten kaltaista tiivistä jännitystä, sitä ei temppelilautalta löydy. Jos taas suosit taiteellisuutta ja hengellisyyttä, parempaa elokuvaa on vaikea löytää!
9. Poetry
Lee Chang-dongin ohjaama Poetry (2010) on edelliselokuvan tapaan katsaus ihmisyyteen mutta aivan toisesta näkövinkkelistä.
Elokuva kertoo 66-vuotiaan Mijan tarinan, jolle diagnosoidaan muistisairaus. Tästä sisuuntuneena hän päättää osallistua runokurssille pitääkseen mielen virkeänä, vaikka uusien sanojen oppiminen on vaikeaa.
Samoihin aikoihin hänen maailmansa kääntyy päälaelleen, kun selviää, että hänen pojanpoikansa on sekaantunut hirvittävään rikokseen. Mija kokee tästä syyllisyyttä, ja runoudesta muodostuu keino tasapainotella syyllisyydentunteen kanssa.
Elokuva onkin täynnä tunnetta, mutta se on samaan aikaan herkkä ja rauhallinen. Se käsittelee suuria teemoja tyylikkäästi, kuten kauneutta ja rumuutta sekä totuutta ja valhetta, mutta se ei tarjoa vastauksia. Se ei aina edes kerro, mitä päähenkilö ajattelee.
Monet asiat jäävät katsojan tulkittaviksi, ja elokuva jää kutkuttavasti mieleen pyörimään.
8. Mother
Perhesiteet ovat korealaisen kulttuurin keskiössä, mikä käy hyvin ilmi Bong Joon-hon ohjaamasta Mother-elokuvasta (2009). Veteraaninäyttelijä Kim Hey-ha esittää elokuvassa vanhaa leskirouvaa, joka huolehtii kehitysvammaisesta pojastaan.
Hän elättää itsensä ja poikansa luvattomana akupunkturistina. Raha on kuitenkin tiukassa eikä se riitä oikeudenkäyntikuluihin, kun hänen poikaansa syytetään murhasta, joten äiti päättää todistaa poikansa syyttömyyden itse.
Mother on edelliselokuvien tapaan hidastempoinen, mutta siinä on sitäkin enemmän jännitystä ja synkkiä, yllättäviä käänteitä Parasiten tapaan. Symboloivaa on myös se, että leskirouvalla ei ole nimeä – hän siis edustaa tietyllä tapaa kaikkia äitejä.
7. I Saw the Devil
Kim Jee-woon kauhutrilleri I Saw the Devil (2010) kuulostaa paperilla melko tavalliselta: on sarjamurhaaja, murhattu morsian ja kostoa janoava sulhanen. Elokuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin tylsä tai tavallinen.
Elokuva on jännittävä kissa–hiiri-leikki, jota ei Hollywoodista löydy. Se on rohkea, synkkä ja armoton. Se kuvaa väkivaltaa ja verta todella graafisesti ja käy jopa hyvän maun rajoilla sitä kuitenkaan ylittämättä.
Elokuvaa ei voi suositella heikkohermoisille tai verikammoisille, mutta jos hakusessa on brutaali kovaksikeitetty trilleri, I Saw the Devilissä yhdistyy monet eteläkorealaisen television tunnusmerkit.
Tiesitkö, että Etelä-Koreassa on ollut pitkään omanlainen ikäjärjestelmä? Nyt tiedät!
6. The Wailing
Na Hong-jinin ohjaama The Wailing (2016) on korealaisen kauhu-/mysteeridraaman klassikko. Sen keskiössä ovat syrjäinen korealaiskylä, salaperäiset murhat sekä poliisi, joka yrittää pelastaa tyttärensä.
Elokuva ei kuitenkaan ole suoraviivainen trilleri, vaan siitä löytyy niin demoneja, karmivia lapsia kuin zombejakin. Sen monitulkintainen ja avoin kerronta on myös rakennettu poikkeuksellisen taitavasti: elokuva pitää katsojan tuolin reunalla, ja jännitys hiipii takavasemmalta ja yllättää toden teolla.
Luonnollisesti tätäkään ei voi suositella heikkohermoisille. Se on paikkapaikoin karmiva ja se jää pyörimään ihon alle, mutta siitä kai kauhun ystävät tykkäävät?
5. Burning
Poetry-elokuvasta tutun ohjaajan Lee Chang-dongin Burning (2018) on lähes kolmetuntinen psykologinen trilleri, joka perustuu kirjailija Haruki Murakamin Barn Burning -novelliin (1983).
Elokuvan ydin on tuttu ja turvallinen: pääosan kirjailijamies Jognsu törmää lapsuudenystäväänsä Haemiin ja lupautuu tälle kissavahdiksi Afrikan-matkan ajaksi. Haemi palaa matkaltaan rikkaan ja mysteerisen Benin kanssa, ja pian hän katoaa.
Mitä vähemmän elokuvasta tietää, sitä parempi katselukokemus on, joten tämä riittäköön juonitiivistelmästä! Elokuva on tuttuudestaan ja turvallisuudestaan huolimatta omaperäinen ja yllätyksellinen, eikä se jätä trillereiden ja mysteerien ystäviä kylmäksi.
Korealaisen elokuvan rinnalle kannattaa tietysti valita korealaisia herkkuja!
4. Past Lives
Listan tuorein elokuva on Celine Songin esikoisohjaus Past Lives (2023), joka on raikas tuulahdus muuten niin synkeässä eteläkorealaisten hittielokuvien perusvireessä.
Se ei ole missään nimessä kevyttä hömppää, mutta siinä ei myöskään lennä suolenpätkiä! Korealaiseen tyyliin yksinkertaisesta, kahden lapsuudenystävän rakkaustarinasta kasvaa monisyinen kertomus menetyksestä ja itsensä etsimisestä.
Elokuva on käsinkosketeltavan kaunis ja aito. Se kiertää yleisimmät romanttisten elokuvien sudenkuopat taiten, ja se on pakattu täyteen aitoja kohtaamisia ja tunteita. Se on samaan aikaan hillitty, ja hiljaisia hetkiä on käytetty suorastaan nerokkaasti.
Jos olet tunteellinen siili, katso tämä!
3. Memories of Murder
Nyt alamme päästä eteläkorealaisen elokuvaskenen aatelisiin eli leffoihin, jotka löytyvät lähes jokaisen kärkikymmeniköstä.
Bong Joon-hon Memories of Murder (2003) on rikosdraama, joka perustuu löyhästi Korean ensimmäisiin sarjamurhiin 1980-luvun lopulla. Se on kerännyt kiitosta erityisesti tunnelmastaan, ja sitähän riittää – kiitos kylmäävän kuvauksen, upean taustaraidan ja suoraviivaisen ohjauksen.
Memories of Murder on raikas tuulahdus draamakentällä monestakin syystä. Se tasapainottelee taitavasti trillerin ja huumorin välillä, ja 1980-luvun Etelä-Korean maaseutu tarjoaa mukavaa vastapainoa Hollywoodin suurkaupungeille, joihin saman genren elokuvissa usein törmää.
Se tarjoaa Bong Joon-hon tyylille uskollisesti myös odottamattomia käänteitä ja taitavaa hahmokehitystä, ja hitaasti etenevä tempo rakentaa jännitystä oivallisesti.
2. The Handmaiden
Park Chan-wookin The Handmaiden (2016) -elokuvasta kasvoi nopeasti eteläkorealaisen television klassikko, ja se tunnetaan laajalti myös länsimaissa. Se on pohjimmiltaan huijaritarina, joka on ladattu täyteen monikerroksista juonikkuutta, kauneutta, julmuutta ja erotiikkaa.
Elokuvan taustalla on englantilaisen Sarah Watersin The Fingersmith -romaani, jonka tapahtumat on siirretty taitavasti 1930-luvun Japanin miehittämään Koreaan. Tämä näkyy muun muassa kauniissa puvustuksessa, lavastuksessa ja musiikissa.
Kaiken keskellä on kuitenkin Chan-wookin tarinankerronta, jonka kolme osaa vievät katsojan mennessään. Aikakaudesta toiseen hyppelevä tyyli tiputtelee juonenrippeitä ja rakentaa hahmoja ovelasti, ja lopussa punaiset langat nivoutuvat yhteen suorastaan eeppisesti.
1. Oldboy
Monet Etelä-Korean ykköselokuvista kallistuvat synkemmälle puolelle. Näin käy myös Oldboy-toimintatrillerissä (2003), joka haastaa monen papereissa Parasiten eteläkorealaisten leffojen piikkipaikasta.
Park Chan-wookin ohjaama elokuva on paperilla perinteinen kostodraama, joka alkaa 1980-luvun lopulla Soulista, kun päähenkilö Oh Dae-su siepataan. Hän viruu 15 vuotta mystisessä vankilassa tietämättä miksi, kunnes hänet eräänä päivänä vapautetaan, jolloin on koston aika.
Elokuvassa on tyypillisiä korealaisen toimintaelokuvan piirteitä, kuten rutkasti maskuliinisuutta, vauhtia ja väkivaltaa. Tämä selittyy osittain sillä, että elokuva perustuu samannimiseen japanilaiseen mangaan!
Kyse ei kuitenkaan ole päättömästä toiminnasta ala Tom Cruise, vaan kaiken keskellä on upea juoni ja yksi toimintaelokuvien historian parhaista kliimakseista, maailmanluokan näyttelemistä ja upea taustaraita.
Oldboy on osa Chan-wookin kostotrilogiaa Sympathy for Mr. Vengeance (2002) ja Lady Vengeance (2005) -elokuvien kanssa, joten jos tämä miellyttää, seuraavia leffoja ei tarvitse etsiä kaukaa!
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
