Vuokko - Prof suomi vieraana kielenä - Helsinki

Vuokko

Opettajan profiili on varmennettu

  • Tuntikohtainen hinta 25€
  • Vastausaika 24h
Varaa tunti

1er tunti ilmaiseksi!

1er tunti ilmaiseksi!

Onko äidinkielesi suomi? Haaveiletko suomen kieliopin opettamisesta muille? Rupea antamaan yksityistunteja! Minä neuvon sinut alkuun. Annan lahjaksi suomen kieliopin.

    • Helsinki
    • Hänen kotonaan

Tietoa tunnista

Olen tietokirjailija, minun julkaisemani kirja on suomen kieliopiksi tunnustettu. Minut hyväksyttiin Suomen tietokirjailijat ry:n jäseneksi jo ensimmäisen eglanninkielisen yrittelyni perusteella. Olin jäänyt eläkkeelle konttoritöistä 6-kymppisenä. Olin yleensä aina puhtaaksikirjoituksia saadessani saanut luvan myös "korjailla" tekstiä, ja minulle annettiin suomennosurakoita.

Kun minulla sitten oli aikaa ja olosuhteet kotona kunnossa, ryhdyin panemaan paperille kauan hautomiani ajatuksia ja ideoita suomen kielestä. Kuvittelin kirjoittavani kirjettä ulkomaille, kirjeenvaihtokaverille, joka oli osoittanut olevansa kiinnostunut suomen kielestä. En osannut lopettaa, ennen kuin olin kertonut siitä "kaiken", kerinyt loppuun asti kaikkein vaikeimpiin rakenteisiin asti. Annoin muutamia lyhyitä juttuja ymmärtämisen harjoitteluun, sanakirjan avulla tietysti.

Nyt 8-kymppisenä etsin keskusteluyhteyttä nuoriin tai vanhempiinkin ihmisiin, joilla olisi suomi äidinkielenä tai edes toisena kielenä ja lisäksi yhtä kova halu kuin minulla selittää suomen kielen johdonmukaista rakennetta muille. Jos olet sitä tyyppiä, innokas ja omatoiminen, et tarvitse minulta pitkäaikaista kurssitusta. Suomen kielessä on selvä juoni, ja kun sen lopulta oivaltaa, se on ahaa-elämys, ja esimerkiksi sanojen taivuttelun oppiminen tapahtuu, uskon niin, yhtä nopeasti ja vaistonvaraisesti kuin suomea puhuvan perheen lapsilla. Muistan Roman Schantzin, sen Suomeen asettuneen mainion saksalaisen miehen, sanoneen, että suomen kieleen tutustuminern oli hänelle järisyttävä kokemus.

aiheet

  • Suomi vieraana kielenä

kielet

  • Suomi

tasot

  • Kaikki tasot

Tietoa henkilöstä Vuokko

Olen opiskellut suomea, mutta en niin pitkälle, että olisin suomen kielen maisteri. En ole ollut minkään alan opettaja, jonkin verran vain kokeillut yksityistuntien antamista suomen kielestä. Huomasin, että tyrkytän tietoa liian paljon kerralla. Tulin siihen tulokseen, että minun pitää luetuttaa oppilaallani oma tekemäni kielioppi ensin kokonaan läpi ja jatkaa vasta sen jälkeen. Tämä tapa sopisi varmaan hyvin niille, jotka tarvitsevat vain kohennusta suomen kirjakielen hallintaan.

Työurani tein kaupan alan yrityksissä sihteerinä, puhtaaksi-kirjoittajana ja suomennosten tekijänä. Hankkiuduin valan-tehneeksi kielenkääntäjäksikin (ruotsista suomeen), mutta en hyötynyt leiman hankkimisesta paljonkaan. Olen sitä ikäluokkaa, että oppikoulussa ruotsia ja saksaa piti lukea ensin, sitten vasta tarjottiin englantia. Minulla se alkoi lukiossa, mutta silti kirjoitin sen lyhyenä kielenä. Yliopistossa suoritin latinan pron heti ensimmäiseksi, kun olin 3-kymppisenä saanut jatko-opiskeluoikeuden "mustalla kirjalla". Yhdessä elämäni vaiheessa suomensin Harlekiini-romaaneja.

Hinnat

paketit

  • 5h: 125€
  • 10h: 250€

ilmaiset tunnit

  • 1h

Löydä oma opettaja aiheessa: suomi vieraana kielenä
95 opettajaa saatavilla

  • Opetan suomen kieltä oikein kattavasti ja laajasti mutta viihdyttävällä tavalla.

    Noora

    5 (6 arvostelut)
    • 18€/h
    • 1h ilmainen
  • Kielenrauhaa - suomen kielen yksityistä opetusta verkossa tai kasvotusten

    Hanna

    Tampere

    5 (4 arvostelut)
    • 25€/h
    • 1h ilmainen
  • Opetan suomea erityisesti venäjänkielisille, sillä olen itse kaksikielinen. Помогу улучшить разговорную речь, грамматику, понимание языка. Рада работать как и с новичками, так и продвинутыми.

    Matilda

    Helsinki

    • 18€/h
    • 1h ilmainen
  • Suomen kielen opiskelija opettaa äidinkieltä sekä suomea toisena kielenä alakoululaisista aikuisiin.

    Emilia

    Turku

    • 20€/h
    • 1h ilmainen
  • Come learn finnish in a relaxed enviroment with me

    Sonja

    • 30€/h
    • 1h ilmainen
  • Opetan suomea vieraana kielenä. Opiskelen Itä-Suomen avoimessa yliopistossa suomen kielen opettamista vieraana kielenä. Minun äidinkieleni on venäjä.

    Svetlana

    • 30€/h
    • 1h ilmainen
  • Olen Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja työskentelen erityisluokanopettajana. Voin valmentaa itsetuntoon ja arjen hallintaan liittyvissä asioissa sekä valmentautumista kokeita varten. V

    Susanna

    Vimpeli

    • 12€/h
    • 1h ilmainen
  • Valmistunut amiksests matkailualalle ja voin opettaa suomea ja muutakin.

    Veera

    Pori

    • 28€/h
    • 1h ilmainen
  • Liettualainen 20 v. kokemuksella opettaa suomea ulkomaalaisille jotka alkeiskurssilla toivovat kieliopin selityksiä venäjäksi, liettuaksi tai englanniksi. Autan valmistaessa YKI:n B tason kokeelle.

    Neringa

    Helsinki

    • 20€/h
    • 1h ilmainen
  • Suomalainen suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija opettaa suomea verkossa // A native Finnish language and literature student teaches Finnish online

    Ida

    Joensuu

    • 25€/h
    • 1h ilmainen
  • Yksityisopetusta monen vuoden kokemuksella, etä - sekä lähiopetuksena.

    Evi

    • 45€/h
    • 1h ilmainen
  • HEIPPA!  Opetan suomea toisenakielenä, lukiosta juuri valmistuneena. Intohimoni on saada muut oppimaan mukavalla tavalla.

    Hana

    Helsinki

    • 27€/h
    • 1h ilmainen
  • Dive into the Finnish language with a qualified and experienced Finnish teacher!

    Krista

    Tampere

    • 55€/h
    • 1h ilmainen
  • KM, lehtori, luokanopettaja tarjoaa suomen kielen yksityistunteja etäopetuksena!

    Janna

    Espoo

    • 40€/h
    • 30min ilmainen
  • Yhdessä opitaan Suomea riippumatta sinun tasosta - Aloitetaan!

    Saara

    Helsinki

    • 22€/h
    • 1h ilmainen
  • 12 vuotta Suomessa asunut ja suomen kielellä kahta tutkintoa suorittanut unkarilainen ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelija on valmis opettamaan sinulle suomea!

    Ella

    Helsinki

    • 25€/h
    • 1h ilmainen
  • Haluatko oppia sujuvaa suomea helposti? Tässä mahdollisuus! Ota yhteyttä!

    Anni

    Helsinki

    • 26€/h
    • 1h ilmainen
  • Opetan kaiken tasoisille suomea vieraana kielenä! Opettajana olen kärsivällinen ja rauhallinen.

    Lauri

    Helsinki

    • 27€/h
    • 1h ilmainen
  • Korkeakouluopiskelija, joka on opettanut suomea peruskoulussa maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille.

    Maryama

    Helsinki

    • 25€/h
    • 1h ilmainen
  • Moi! Olen opettanut suomea 1,5 vuotta jo yli 400 oppituntia. Kokeile sinäkin!  Hello! I've taught Finnish in 1,5 years already over 400 lessons. Feel free to take a lesson!

    Pekka

    Tampere

    • 25€/h
    • 1h ilmainen
  • Selaa lisää opettajia