Etusivu
Tarjoa opetusta
25€/h
Valitettavasti tämä opettaja ei ole saatavilla
Opettajan profiili on varmennettu
Vastausaika 24h
Opettajan Miika tarjoamat tunnit
  • Henkilökohtainen opetus
Tunnit voidaan pitää
Opetetut aiheet
  • Matematiikka
  • Korkeakoulujen pääsykokeet
  • Tilastotiede
Tasot
  • Kaikki tasot

Erinomaista tukiopetusta kaikista kauppakorkeakoulun pääsykoe aiheista. Opettaja päässyt myös pääsykokeella 2019.

Opetustyyli

Opetustyylini on lähteä liikkeelle sinun lähtökohtiesi selvittämisestä ja sitä kautta ongelmien ratkaiseminen ja oppimisen kehittäminen.
Selitän teoriat ja laskukaavat auki siten, että ymmärrät perusteista asti, mistä on kyse. Haluan kuitenkin sinun haastavan itseäsi, enkä anna kaikkea apua heti kättelyssä.

Tukiopetusta voin pitää virtuaalisesti melkein 24/7 sinun aikataulujen mukaan.

Kokemus

Lukiossa kirjoitin pitkästä matematiikasta ja yhteiskuntaopista E. Historiaa luin vain pääsykokeisiin, mutta se ei tuottanut ongelmaa. Nyt olen opiskellut kauppakorkeakoulussa vuoden ja painottanut matematiikkaa sekä perus taloustiedettä (yh). Oma oppimistyylini on lukeminen sekä muistiinpanojen tekeminen, mutta olen myös kokenut hyväksi asioista keskustelemisen, jota opetukseni tukee.

Hinnat

Hinta verkko-opetukselle : 25€/h
Opettajan Miika tarjoamat tunnit
Henkilökohtainen opetus
Tunnit voidaan pitää
Hänen kotonaan
Opetetut aiheet
  • Matematiikka
  • Korkeakoulujen pääsykokeet
  • Tilastotiede
Tasot
  • Kaikki tasot

Samankaltaiset opettajat

tunnit aiheessa matematiikka lähellä sinua. Tässä lisää ilmoituksia, jotka voisivat sopia sinulle.
Kiinnostaisiko sinua tunnit aiheessa korkeakoulujen pääsykokeet?
Sinulle voisi sopia myös seuraavat - tunnit aiheessa tilastotiede.
Helppoa ja hauskaa!

Turku
Hyvällä fiiliksellä tukiopetusta matematiikan opintojen parissa kamppaileville iloiselta & ulospäinsuuntautuneelta matematiikan sivuaineopiskelijalta!
20€
Julia
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Opetan mielelläni matematiikan opinnoissa niin lukiolaisia kuin muitakin opiskelijoita - taitoa ja kokemusta löytyy...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Turku
Opetan päätoimisesti matematiikkaa, mutta osaan auttaa fysiikassa ja kemiassakin.
25€
Dzejla
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

- Osaan opettaa yläasteen matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. - Osaan opettaa myös lukiomatematiikkaa, -fysiikkaa ja...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Turku
Yliopisto-opiskelija tarjoaa tukiopetusta ala-aste, yläaste ja lukio matematiikkaan Turussa ja Espoossa. Pitkästä matikasta kokemusta sen verran, että itse sain L
20€
Patrick
  • (2 arvostelua)
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Olen luonteeltani rento ja ulospäinsuuntautunut nuorimies, joten jää murtuu nopeasti. Itse kun opiskelin matikkaa...

Lähiopetustunnit Varmennettu profiili Vastaa tunnin sisällä
Turku
Olen 27- vuotias kandivaiheen Kemian opiskelija. Sivuaineeni on matematiikka ja lisäksi muutama fysiikan kurssi sekä opettajan kurssi on käyty. Autan sinua mielelläni, jos lukion tai peruskoulun luonn
11€
Julia
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Haluan laittaa hyvän kiertämään ja tarjota erityisesti nuorille ja oppimisen kanssa kamppaileville apua kemian ja...

Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Turku
Helposti lähestyttävä humanisti tarjoaa historia-aineiden, kulttuurintutkimuksen ja taiteidentutkimuksen oppeja pääsykokeisiin tai muuten! Helsinki/Turku
25€
Vilko
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Tuntirakenteeni ovat vasta suunnitteluvaiheessa, joten jokaisella oppilaalla on nyt erinomainen mahdollisuus päästä...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit
Helsinki
Tarvitsetko matematiikassa jeesiä? 4 vuoden ajalta sijaisopettajan tehtäviä ala-asteelta lukioon, yliopiston matematiikan opiskelija. Rennolla ilmapiirillä menestykseen!
20€
Alex
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Lähdetään liikenteeseen taitokartoituksesta, selvitetään missä aihealueen ongelmakohdat juuri sinun kohdallasi ovat....

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Jyväskylä
Toisen vuoden matematiikan opiskelija opettamassa esimerkiksi lukiolaisille matematiikkaa varmalla taidolla ja lempeällä otteella!
20€
Milja
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Voimme käydä yhdessä joko omia oppimateriaalejasi, tai yhdessä etsiä sopivia uusia juuri sinulle! Olen koko menneen...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Helsinki
Maisterivaiheen opiskelija tarjoaa apua biologian opintoihin tai pääsykoevalmistautumiseen! Opiskele mun kanssa suunnitelmallisesti ja hyvällä mielellä kohti erinomaisia tuloksia
20€
Inka
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Autan mielelläni oppimaan. Luodaan opetuksen alussa yhteiset tavoitteet sekä suunnitelma, jonka avulla saavutamme ne....

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Helsinki
Mantsalta valmistuneelta tukea maantiedon peruskoulun ja lukion oppimääriin
18€
Kanerva
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Olen opetustyyliltäni suoraan aiheeseen menevä ja pitkäjänteinen. Oman kokemukseni mukaan asioita tulee kerrata. Pyrin...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Helsinki
Liikuntatieteellisen tiedekunnan 1. vaiheen pääsykokeen huippu-urheiluvalmennuskirjan selättämiseen jeesiä 2. vuoden liikuntabiologian opiskelijalta
25€
Veikko
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Tähtään opetuksessani dialogisuuteen, joka on useissa tutkimuksissa havaittu erittäin tehokkaaksi opetusmenetelmäksi....

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Imatra
Matematiikan ja muidenkin peruskoulun aineiden tukiopetusta Etelä-Karjalan alueella tai verkossa. Kokemusta ohjaamisesta ja koulunkäynninojauksesta.
15€
Tia
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Opetustyylini on hyvin ohjaava. Jos jokin aihe on vaikea pohdimme sitä yhdessä ja otamme asioista selvää. Tarjoan...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Joensuu
I worked as a part-time teacher in the Real Analysis in Several Variables, Dynamical system in the UEF, Joensuu. And I worked as a teacher in the courses Math1, Math2,Math3, Physics1, Physics2, Engine
23€
Maryam
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

In my teaching work, intellectual excitement and interpersonal rapport are both important. My teaching style is based on a...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit
Tampere
Matematiikan opeopiskelija etsii lisää monipuolisia opetuskokemuksia Pirkanmaalla tai Uudellamaalla
30€
Onni
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Opetustyylini on ongelmalähtöinen, annan opiskelijoiden itse tutustua aiheeseen ja autan hankalissa asioissa, sen sijaan...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Lappeenranta
Opetan laajalti matematiikkaa Lappeenrannan ja Imatran ympäristössä. Kokemusta monesta tasosta yli 10 vuotta. Esimerkiksi pääsykokeet, yo kirjoitukset, yliopisto jne.
25€
Janne
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Pyrin opettamaan käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi. Käytän ennemmin monimuotoisia esimerkkejä kuin joillekkin...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Helsinki
Alakoulun ja yläkoulun matematiikkaa sekä lukion matematiikan 1- ja 2 kurssit
30€
Riku
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Opetustyylini on erittäin rento ja tutormainen. Olen helposti lähestyttävä ja pyrin auttamaan kaikkia pääsemään...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit Varmennettu profiili
Helsinki
Yliopistokokeisiin jeesiä! Myös sivujaan englannin kielen puhumiseen ja kirjoittamiseen korkeakouluopiskelijalta yksityistunteja!
20€
Miisa
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Pyrin herättämään oppilaanki kiinnostuksen aiheesta ja lähestymään uuden opettelua juuri oppilaan omien...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit
Tampere
Matikan opiskelu - ikävästä ja tahmeasta pakkopullasta huikea harrastus!
15€
Silja
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!

Opetustyylini perustuu konkretiaan. Vaikeatkin asiat muuttuvat ymmärrettävimmiksi kun lähestytään asiaa tutuilla...

Tunteja verkossa Lähiopetustunnit
Hänen kotonaan Sinun kotonasi Web-kameralla
1 tunti 25€ Ei saatavilla 25€
Valitettavasti tämä opettaja ei ole saatavilla